Kolin suosituin vaellusreitti on Herajärven kierros. Se on yhteensä 61km pitkä lenkki, joka koostuu kahdesta eri rengasreitistä, pohjoisesta ja eteläisestä.
Tainionvirta sijaitsee Päijät-Hämeessä Hartolassa, ja sitä pitkin kulkeva melontareitti Hartolasta Sysmään on noin 43km. Kokenut meloja menee sen päivässä, mutta me varasimme reissuun kaksi päivää.
No mutta… trikoot jalkaan ja pyörän selkään. Alkumatka oli tuttua tietä ensimmäisen tunnin verran, kun ajelin täältä Nuuksion kupeesta Lapinkylän ja Evitskogin kautta Siuntioon.
Kohteeksi valikoitui Repovesi. Se on itselle tuttu kohde, olen siellä kolme kertaa käynyt. En kuitenkaan halunnut jäädä Repoveden suosituimmille poluille, vaan tallustella myös Mäntyharjun reittejä.
Heinäkuussa Etureppu heilahti kokonaisuudessaan Kuhmoisten Isojärven kansallispuistoon muutaman yön tehoreissulle. Etureppulaisten eläessä autotonta elämää oli kyydityksissä puistoon pienimuotoisia ongelmia.