Huristelimme kohti pohjoista, ja fiilistelin pian alkavaa viikon vaellusta Käsivarren erämaassa. Kohde oli meille kaikille kolmelle uusi, ja jo pelkästään sen nimi tuntui kutkuttavalta. ”Erämaa”.
Ennakkoon voisi povata, että tammikuun lopussa Liesjärven kansallispuistossa on lunta, kylmä ja pimeää. Tästä huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, päätimme tehdä Liesjärvelle kahden yön retken
Kohteeksi valikoitui Repovesi. Se on itselle tuttu kohde, olen siellä kolme kertaa käynyt. En kuitenkaan halunnut jäädä Repoveden suosituimmille poluille, vaan tallustella myös Mäntyharjun reittejä.
Toukokuinen telttailukauden avausreissu hypetettyyn Nuuksioon tarjosi metsäkylpyä, havaintoja retkiruokailusta ja koiramaisen yllätyksen.
Onko talvitelttailu pelkkää värjöttelyä notskilla ja hampaiden kalinaa makuupussissa, vai voiko siitä saada ”mukavia retkeilyfiiliksiä”? Ja mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon, jotta homma sujuu turvallisesti?
Mikäs sen mukavampaa kuin suunnata lokakuussa pariksi päiväksi sateiseen metsään? Ja painella sitten uudestaan samaan metikköön marraskuun lopulla. Ihan vaan tsekkaamaan sataako tällä kertaa enemmän pysty- vai vaakasuorassa.
Viikon vaellus Urho Kekkosen kansallispuistoon syksyllä ruskan loistossa. Sokostin huiputus kruunasi vaiherikkaan reissun.
Uudenkarheat trekkihousuni kahisevat jo kaukaa. Kankku hankaa merinovillakalsareita. Pohdin, että pandemian ansiosta retkeilyvaruste-kauppiaat juoksevat nauraen pankkiin.
”Perse on niin kipeä, että on pakko nukkua mahallaan”. Näissä tunnelmissa painoin päätä tyynyyn Teijon kansallispuistossa.
Heinäkuussa Etureppu heilahti kokonaisuudessaan Kuhmoisten Isojärven kansallispuistoon muutaman yön tehoreissulle. Etureppulaisten eläessä autotonta elämää oli kyydityksissä puistoon pienimuotoisia ongelmia.
