Telttailua Nuuksiossa – Viikonlopun getaway kansallispuistoon

Markus Joutsi
Markus Joutsi

Kohde

Nuuksion Kansallispuisto

Ajankohta

Toukokuu 2021

Matka

30 km

Kesto

2 yötä

Aktiviteetti

Patikointi

Ennakkotunnelmat

Toukokuinen telttailu Nuuksiossa tarjosi reipasta patikointia, huomioita retkiruokailusta ja koiramaisen yllätyksen. Viimeisestä telttareissusta olikin vierähtänyt jo useampi kuukausi. Tarkemmin ajateltuna teltta oli pystyssä viimeksi lokakuussa Liesjärvellä.

Patoutunutta tarvetta yön yli retkeilyyn oli siis kasaantunut. Ainakin minulla se kasaantuminen näkyy myös vyötäröllä, mutta vieläkin selkeämmin se tuntuu hartioiden, niskan ja pään jumiutumisella. Retkeilyn puutostilan lisäksi syy saattaa olla huonossa etätyö ergonomiassa.

Vapun jälkeen oli siis korkea aika tehdä palauttava retriitti Nuuksioon, Espoon erämaahan. Mutta voiko haipissa olevasta kansallispuistosta löytää rauhallista telttapaikkaa, vai nauraako telttanaapurin nänniradio koko yön?

Eka kerta Nuuksiossa

Mulle tämä reissu oli ensimmäinen Nuuksioon, vaikka olen Helsingissä lähes 10v asunut. Pääkaupunkiseudulla olen ollut kiinnostunut hieman urbaanimmasta seikkailusta ja luontoaktiviteettejahan voi harrastaa missä vaan. Mieluiten menen luontoon rauhoittumaan ja olen ajatellut, että suosittu Nuuksio on liian ruuhkainen kansallispuisto omaan makuuni. 

Reissukavereille eli Matille ja Kallelle paikka on tutumpi. Kalle on kirjoitellutkin Outdooractiveen Nuuksion kansallispuiston reittikuvaukset, kuten Korpinkierros, Punarinnankierros ja Klassinkierros. Itse en noita reittikuvauksia jaksanut etukäteen käydä lukemassa, koska niiden kirjoittaja sattui olemaan tässä reissussa mukana. 

Julkisilla Helsingistä Nuuksioon pääsee noin 1,5 tunnissa riippuen siitä, mistä retkeilyn aikoo kansallispuistossa aloittaa. Suosittuja aloituspaikkoja ovat mm. Luontokeskus Haltia, Haukkalampi, Kattila, Valklammintie, Veikkola ja Nuuksion pohjoinen portti Salmen ulkoilualueella. Nuuksioon saapumisesta ja reiteistä löytyy halukkaille enemmän tietoa Outdooractiven lisäksi Nuuksioon -palvelusta ja Luontoon.fi sivustolta

Nuuksion eräkoira eli Kalle esitteli reitin, josta sain selvää vain alku- ja loppupisteistä.

Bussilla Nuuksioon

Lähdin reissuun piritorin metroasemalta. Tapiolan ostarilla tapasin Matin ja poimimme ostoskoriin hänen suunnittelemien retkiruokien tarvikkeet, juomia unohtamatta.

Bussi (118) kohti Espoon keskusta lähti myös Ainoan ostarilta. Kirkkopuiston pysäkillä vaihdettiin dösää (245), joka saapui vartin sisällä. Kalle hyppäsi kyytiin lähempänä Nuuksiota, jonne oli ilmeisesti Vantaalta raahaantunut. Matka Tapiolasta Haltialle kesti yhdellä vaihdolla n. 1h 20min. Helsingin keskustasta perille pääsee about samassa ajassa. Bussit Nuuksioon kulkevat Espoon keskuksen kautta, jonne pääsee stadista junalla tai bussilla.

Ennen reissua maalasimme teamsissä viikonlopun getawayn pääkohtia isolla pensselillä. Nuuksion eräkoira eli Kalle esitteli reitin, josta sain selvää vain alku- ja loppupisteistä. Mikähän siinä on, että kun tutustuu ekaa kertaa uuteen kansallispuistoon, niin paikkojen nimet ei vaan jää mieleeen?

Matti otti jälleen innokkaana retkikokkina kopin eväsrasiasta. Epäilemättä tälläkin reissulla syödään hyvin. Minä puolestani tein alustavaa kuvaussuunnitelmaa siitä, mitä reissusta halutaan taltioida. Ajatuksena oli kuvata leirielämää ja varusteita hieman aiempia reissuja enemmän, joten Kallekin lupasi ottaa kameran mukaan.

Monesti reissuissamme kuvaus jää vähän piippuun, osittain ihan tietoisestikin. Osittain siksi, että kamera vie rinkassa tilaa esim. eväiltä. Kännykällä kuvatessa taas on se vaara, että puhelinta alkaa näprätä liikaa, eikä näe metsää puilta. Luontoon suuntautuvissa reissuissa meillä onkin kirjoittamaton sääntö: retkeily edellä.

Tästä suuntaa antavasta kartasta voit seurata, kuinka viikonlopun seikkailumme eteni. 

Vajaan 30 km vaellusreitti - läpileikkaus Nuuksioon

Haltian lähestyessä hyppäsimme bussista Solvallan pysäkillä. Kalle oli suunnitellut meille viikonlopuksi reitin, joka tarjoaa kattavan läpileikkauksen Nuuksioon. Aloituspaikka on Solvallan bussipysäkki, ensimmäisen illan kohde Vääräjärvi ja poistuminen tapahtuu mahdollisesti Veikkolasta. Kaikki sen välillä mennään fiilispohjalta ja kaikki mitä mukana on, syödään. 

Meillä oli testissä ihan omasta mielenkiinnostamme muutama eri karttasovellus. Kalle on luvannut tehdä niistä oman postauksen, joten en niitä tässä käy tarkemmin läpi. Mainitsen vain, että yksi niistä oli suunniteltu eksyneiden koirien etsimiseen. Vuf.

Vahva alku, jolle ei voinut kuin nauraa ja työntää eväitä syvemmälle reppuun.

Nuuksion neitsytmatkaajana minulla ei oikein ollut käsitystä mitä reitiltä odottaa tai millaista rasitusasteikkoa kävely Nuuksion maastossa noudattaa. Toisaalta ei tuntunut olevan muillakaan. Solvallasta lähdettiin liikkeelle kilometreistä stressaamatta ja leiriruokailu mielessä. Meistä kolmesta Kalle on se, joka elää jokaisesta patikointikilometristä ja syö matkalla vaikka muurahaisia pysyäkseen elossa. Minä ja Matti syömme mieluummin muurahaiset tortillan välissä.

Käynnistysryypyn jälkeen lähdimme kohti Vääräjärveä. Tai niin ainakin luulimme. Alkumatkasta emme karttoja juurikaan vilkuilleet, vaan luotimme omaan vainuun. Vajaan tunnin kävelyn jälkeen huomasimme opastekyltin ”Haltija 0,9 km”. Olimme siis kävelleet tyylikkään luupin, seuranneet omaa häntää.

Vahva alku, jolle ei voinut kuin nauraa ja samalla piilottaa eväitä hieman syvemmälle reppuun. Kevensimme vaatetusta, katsoimme koirasovelluksesta uuden suunnan ja poistuimme yleisiltä ”valtaväyliltä” pienemmille poluille. Alkulämpö päällä oli hyvä aloittaa patikointi.

Alkulämpö avaa pahimmat jumit. Tai sitten ei.

Reppu sisältää kaikki tärkeimmät retkeilyvarusteet eli retkiruuat, juomat ja ruokailuvälineet.

Ensimmäinen telttayö Nuuksiossa: Solvalla - Vääräjärvi

Patikointi puiston itäosassa sijaitsevalle Vääräjärvelle eteni hyvää tahtia. Kulkemamme patikointireitti on merkitsemätöntä polkua ja maasto osittain haastavaa, suurimmaksi osaksi kuitenkin helppokulkuista. Reitille osui muutama jyrkkä nousu ja kalliot olivat sateen jäljiltä hieman liukkaita. Matti meinasi heittää pienet lipat, joka oli muistutus hyvien vaelluskenkien tärkeydestä. Minulla oli jalassa polkujuoksukengät, jotka ei kyllä millään tukeneet eväsrepun painoa. Matkalla Vääräjärvelle aloinkin jo tuntea rasitusta jaloissa ja päätin, että olisi aika ostaa vaelluskengät.

Vääräjärvelle saavuttaessa oli edessä vielä viimeinen jyrkempi nousu, jonka olisin jo mieluusti oikaissut. Se ei kuitenkaan ollut mahdollista, joten onneksi järveä reunustavan kallion päältä avautui hieno maisema. Kovin pitkäksi aikaa emme sitä jääneet ihailemaan, koska tässä vaihessa iltaa ruoka kiinnosti huomattavasti enemmän. Matkaa Solvallan pysäkiltä Vääräjärvelle tuli luuppeineen noin 8 km.

Paska säkä, mutta minkäs teet. Katsoimme parhaaksemme vetääntyä hieman taaemmaksi metsään.

Telttailu Vääräjärven nuotiopaikalla

Vääräjärven nuotiopaikka on upealla paikalla ja matkalla mehustelimmekin ajatusta ruuanlaitosta sen äärellä. Harmiksemme paikka oli kuitenkin varattu. Mestoilla olleet mukavan oloiset partion vetäjät kertoivat, että tänä iltana on käynnissä partiolaisten yörastit. Paska säkä, mutta minkäs teet. Katsoimme parhaaksemme vetääntyä hieman taaemmaksi metsään, jonne pystytimme leirin. Perjantain kunniaksi halusimme laittaa ruokaa kaikessa rauhassa, rentoutua ja vaihtaa kuulumiset. 

Telttaa pystyttäessä ilta oli jo kerennyt tummua ja tortilloiden tekeminen tapahtuikin otsalampun valossa leirissä kykkien. Ei mennyt ihan pelikirjan mukaan, mutta lopputulos oli maittava ja illallishetki mukava. Yön pimetessä ja lämpötilan lähestyessä nollaa, siemailimme juomista jalointa ja katselimme taustalla vilkkuvia partiolaisten otsalamppuja.

Vääräjärvelle saapui vielä keskiyön aikaan useampia partioryhmiä, jotka tosin liikkuivat hiljaa kuin sudenpennut. Yöllä olikin rauhallista nukkua, lukuun ottamatta karkkipussien rapinaa ja satunnaista kiimaisten joutsenien ulinaa. Vääräjärvi on saavutettavuuden vuoksi Nuuksion rauhallisempaa puolta ja myös vähän kokeneempien retkeilijöiden suosiossa.

Kalle aloitti retkeilyn vuonna 2007 ja sen jälkeen teltta onkin kulkenut matkassa säännöllisesti.

Retkiruokailun suunnittelussa on aina oma vaivansa ja se vaatii valmistautumista.

2. päivä: Vääräjärvi - Mustalampi

Herättyämme suurin osa partiolaisista oli jo jatkanut matkaa ja siirryimme nuotiopaikalle kokkailemaan hidasta aamiaista. Matti oli tietenkin pakannut mukaan munat ja pavut, joita paistoimme hieman tuulisessa Vääräjärven aamussa. Päälle vielä pikaiset puurot, niin oli taas millä tallata.

Kalle oli pirteällä päällä ja kehui nukkuneensa yhdet parhaista telttaunista ikinä. Se on aika paljon sanottu miehen suusta, jolla on ollut teltta pystyssä enemmän tai vähemmän vuodesta 2007. Itselläni uni oli pidemmän tauon jälkeen teltassa aika katkonaista ja olinkin aamupalan ajan vielä täysin jumissa. Pienet aamupalan jälkeiset kuvaussessiot leirin alasajon yhteydessä piristivät kuitenkin mieltä ja päivän patikointi aurinkoisessa, mutta sopivan viileässä säässä vaikutti hyvältä lääkkeeltä jumituksen poistoon.

Lopullinen päätös leiripaikasta tehdään fiiliksen mukaan.

Toisen patikointipäivän määränpää ei ollut vielä täysin selvillä, kun lähdimme liikkeelle. Kohti puiston keskiosaa joka tapauksessa. Ajattelimme, että Iso-Holma voisi olla hyvä ja Haukkalampea rauhallisempi määränpää. Lopullinen päätös leiripaikasta tehdään fiiliksen mukaan. Pari asiaa lukitsimme ennen lähtöä: 1. teltat pystytetään ajoissa, niin keretään nauttia kunnolla leirielämästä. 2. Matkalla pidetään pidempiä taukoja, kun siltä tuntuu ja kaivetaan myös kamerat esiin.

Maasto Vääräjärven toiselta puolelta oli aika helppokulkuista ja kaunista erämaata. Ainakin Espoon mittakaavalla. Kalle piti parhaansa mukaan huolen, että kuljemme pienemmillä poluilla, liian yleisiä tai yksityisiä teitä välttäen. Reittimme kulki jossain Orajärven ja Nuuksion Pitkäjärven pohjoispuolella.

Vääräjärven maasto on mukavan monipuolista. Nuuksiossa oli muutenkin hyvät muodot.

Matkalla pysähdyttiin keittelemään päiväkahvit.

Meillä oli mukana mahtavat pöperöt ja pulleat eväspussit.

Parin tunnin patikoinnin jälkeen huomasin, että ruoka alkoi taas kummasti kiinnostaa. Meillä oli mukana mahtavat pöperöt ja pulleat eväspussit, mutta niiden valmistaminen tehtäisiin vasta leirissä. Tauolla tiedustelinkin, kauanko leiriin on vielä matkaa. ”Enää pari tuntia” vastaus sai minut kiroamaan Tapiolassa ignooramani patukkahyllyn. Aina pitäisi olla mukana nopeita hiilareita, joilla saa energiat ylös.

Matkaa jatkettiin ja maaston pysyessä helppokulkuisena talven aikana keräämäni energiavarastot tuskin ihan heti täysin tyhjenevät. Saapuessamme Haukkalammintielle aloin olla kuitenkin jo sen verran luilla, että edessä kohoavat, loputtomilta tuntuvat portaat eivät olisi hirveästi houkutelleet. Nuuksion puiston upeat muodot, korkeuserot, kauniit kalliot ja rauhaisat lehdot olivat imeneet minut lähes kuiviin. Onneksi retkeilykausi oli vasta alussa.

Matkanteko on tärkeempi, kuin määränpää. Paitsi, jos välipalat jäi kauppaan.

Viimeisiä puristuksia ennen leiriintymistä ja palauttavaa retkiruokailua.

Mustalammen grillikatos

Saavuttuamme Mustalammelle, joka on siis pieni lätäkkö Haukkalammen alueella, päätimme pitää pidemmän tauon. Mustalampi on puiston suosituimmalla alueella, mutta siellä oli yllättävän rauhallista. Vain yksi hyväntuulinen ja kohtelias teiniporukka savuisella nuotiolla. Grillikatos oli onneksemme vapaa ja suuntasimmekin sinne makkarapaketti kainalossa.

Kaivoimme rinkoista loputkin eväät esiin, avasimme bisset ja aloimme valmistamaan dinneriä.

Mustalammen yllättävä rauha ja hyvät kokkailumahdollisuudet herättivät ajatuksen teltan pystyttämisestä sinne. Lähistöllä oli hyviä telttapaikkoja, joten ei sitä kovin pitkään arvottu. Mustalampi on helposti saavutettava ja suosittu levähdyspaikka, joten moni telttailija saattaa skipata sen suosiolla. Kaivoimme rinkoista loputkin eväät esiin, avasimme bisset ja aloimme valmistamaan dinneriä Mustalammen turvelauttoja ja niillä leikkiviä lintuja bongaillen.

Kalle kertoi, että vapaasti kelluvat turvelautat syntyivät, kun patoaminen irrotti ne järveä ympäröivästä suosta 1950-luvulla. Tai jotain sinnepäin.

Matti paistoi halsterissa kanaa ja laittoi pastaveden kiehumaan. Minä sain kunnian olla jälleen apukokki ja aloin misaamaan kasviksia. Annetaanpa Matin sano tähän väliin muutama sananen retkiruokailusta ja reissusta:

Olin tästä innostuneena suunnitellut menun, josta puuttui vain siilin maito ja valkoselkävuorihanhen sulanjatke.

Matti

Matti

Hieman viikonlopun retkiruokailusta

Tähän reissuunhan lähdettiin siinä harhaluulossa, että suurin osa ajasta vietetään leirissä tai muuten vain paikoillaan. Olin tästä innostuneena suunnitellut menun, josta puuttui vain siilin maito ja valkoselkävuorihanhen sulanjatke.

Jakelin Solvallan parkkipaikalla pojille rinkkoihin parsakaalia, paprikaa, pestoa, halloumijuustoa, tortillapohjia, kananfileitä, aurinkokuivattuja tomaatteja, valkosipulia, pastapussin, tabascopullon, papuja, helkatisti puuroa ja tietysti – tiun kananmunia. Muovikassin pohjalta löytyi vielä kuusi olutta ja jallupullo, joka kiersi nopean ringin ennen liikkeelle lähtöä.

Retkiruokailun suunnittelussa on aina oma vaivansa ja se vaatii valmistautumista. Ajattelin, että ”kamera tekee tällä reissulla raskaimman työn”, joten ei olisi haitaksi, jos ruoan valmistukseen käyttäisi aikaa. Päästyämme ensimmäisen illan leiripaikkaan oli kuittailu kuitenkin ansaittua. Matkalla tehdyn harhakiepin ja mäkisen kävelymatkan jälkeen olisi ruoka maistunut käytännössä heti.

Bimi-parsakaalia, valkosipulia ja kirkastettua voita. Työvälineenä Jetboilin Summit Skillet -pannu.

Halsterikana, pastavesi ja rentoutunut kokki, check.

Juuston ja muun tortillaan menevän tavaran pilkkomiseen vierähti ensimmäinen tunti, ja odottavan aika oli muutenkin pitkä värjötellessämme viileässä illassa tirisevän Jetboil -pannun ääressä. Pistin keittimen tohottamaan täyttä laitaa, ja kaikille saatiin lopulta parit tuhdit tortillapötköt. Päälle vielä kylmät Karhut ja synninpäästö odotuksesta oli selvä.

Ottaen huomioon, että rinkoissa oli painoa reilusti ja kävelimme paljon, olisi tälle reissulle pitänyt tehdä ruokahuolto juuri päinvastoin.

Tässä vaiheessa lienee selvää, että myös muiden pääateriahetkien kuvio noudatti samaa kaavaa. Se muona mikä on kannettu, syödään. Aamulla valmistui ”köyhä englantilainen” eli munakokkelia, papuja ja mustaa kahvia, höystettynä puurolla. Välipalaksi oli…ei mitään, ja toisena iltana tiristelimme halsterikanaa parsakaalilla, pastalla ja erinäisillä mausteilla.

Ottaen huomioon, että rinkoissa oli painoa reilusti ja kävelimme suht paljon, olisi tälle reissulle pitänyt tehdä ruokahuolto juuri päinvastoin. Mukaan olisi pitänyt ottaa välipaloja, joita voisi ahmia pitkin päivää samalla, kun pysähtyisimme kuvailemaan. Kun tullaan illaksi leiriin, laitetaan töihin jetboil eikä leikkuuveitsi, eli kokataan lisää vain vesi -taktiikalla. Nyt ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, mutta sen paino ja valmistusaika ei ihan sopinut kuvioon.

Syömään!

Kovasta yrityksestä huolimatta pasta ei loppunut illalliselta kesken. 

Telttailu Mustalammilla

Ilta sujui mukavasti ja meillä oli hyvin aikaa palautumiseen ja pastanjauhamiseen. Kun retkeillään porukalla niin jokaisella on omat odotuksensa ja lähtökohtansa reissuun. Nuotion ääressä vietetty ilta ja ajoittain kelluvia turvelauttoja huomattavasti syvemmissä vesissä käynyt keskustelu avasivat silmäni taas sille mitä yhteisöllinen retkeily voi parhaimmillaan olla.

Veikkaan, että kesällä Nuuksio laulaa ja soi ihan eri tahtiin.

Mustalampi pysyi koko illan ajan rauhallisena, mikä oli positiivinen yllätys. Toukokuun alun viileät telttayöt eivät olleet suuremmin houkutelleet telttailijoita paikalle. Ei mikään ihme, sillä päivän aikana oli satanut vettä ja jotain märän lumen tapaista. Maaperä tuntui melko viileältä. Haukkalammen suunnilta kantautui illan pimetessä vaimeaa basson soundia, mutta veikkaan että kesällä Nuuksio laulaa ja soi ihan eri tahtiin.

Olimme pystyttäneet omat teltat mäen päälle, jossa useat salaa poltetut nuotiopaikat jo odottivat uusia kesäretkeilijöitä. Nyt mestoilla oli vain yksi puolalainen retkeilijä, jonka kanssa istuimmekin vielä iltaa grillikatoksessa. Kalle oli luvannut opettaa minulle myös yökuvauksen alkeita ja muutama kuva kokeeksi laukaistiinkin. Päivä oli kuitenkin ollut pitkä ja yökuvaus vaatii sen verran aikaa, valmistelua sekä kärsivällisyyttä, että päätimme tehdä yökuvausreissun myöhemmin omana kokonaisuutena.

Husky ja Hubbis houkuttelis jo…

…mutta mitenköhän turpeet kelluu?

Keskiyön jälkeen teltta alkoi kummasti kiinnostaa ja meillä kaikilla oli tunne, että kovin pitkään unta ei tarvitse odottaa. Päivän aikana kilometrejä kertyi n. 10, mutta kaksi rinkan kanssa maastossa käveltyä päivää tuntuivat jo kropassa. Sovimme ennen telttoihin painumista, että huomenna matka jatkuu taas fiiliksen mukaan.

Matti kertoi, että saisi mahdollisesti kyydin läheiseltä Haukkalammen parkkipaikalta ja harkitsee vielä aamupalan jälkeen, lähteekö kotiin vai jatkaako Veikkolaan. Kalle oli alusta lähtien puhunut, että aikoo jatkaa Veikkolaan. Veikkola on Kallelle tuntemattomampaa aluetta ja sieltä on suora bussiyhteys Helsinkiin, joka motivoi myös minua. Suurempi motivaattori oli kuitenkin Kallen mainitsema baari Veikkolassa, johon viikonloppuvaellus olisi hyvä lopettaa.

3. päivä: Mustalampi - Veikkola

Ihan niinku oltais oltu pidempäänkin reissussa.

Heräsin sunnuntaina aamukahvin tuoksuun. Ensimmäisen kahvikupin jälkeen siirryimme ihan pöytään istumaan ja rakentelemaan aamupalaa sekä päivän suunnitelmaa. Viikonloppu oli tuntunut yllättävän pitkältä. ”Ihan niinku oltais oltu pidempäänkin reissussa.” Sehän on vaan hyvä asia. Tuntuu, että liikuttiin, nautittiin, opittiin ja avauduttiin luonnossa.

Matti oli päättänyt, että aikoo käyttää kyytikortin. Minä päätin jatkaa Veikkolaan. Aamupalan, leirin alasajon ja pikaisten kuvaussessioiden jälkeen kaksi sunnuntairetkeilijää siis jatkoi matkaansa kohti Veikkolaa. Matti antoi meille evääksi loput pastat, jota oli onneksi vielä reippaasti jäljellä.

Reittimme kulki alkuun Korpinkierroksen maisemissa, Kolmoislampien ohitse, Siikajärven länsipuolelta kohti Kaislalampea. Korpinkierroksella on osittain jyrkkiäkin nousuja, mutta Eteläisemmän Espoon erämaan maasto on tasaisempaa avokallioilla ja metsälehdoilla liitelyä. Tiesittekö muuten, että Nuuksion liito-oravakanta on yksi Suomen tiheimmistä? Liito-orava onkin valittu Nuuksion Kansallispuiston maskotiksi. Mekin näimme matkalla oravan, jota tosin näytti kiinnostavan syöminen enemmän kuin liitäminen. Koimme vahvaa sielunkumppanuutta.

Huonepalvelu tarjoili aamukahvin…

…ja pakkasi take away lounaan mukaan.

Välillä oikaisimme metsälaaksojen läpi ja istahdimme kaatuneen hongan päälle lounastauolle. On se vaan jännä, miten hyvin ruoka maistuu luonnossa. Eilisen pastan jämät upposivat kylmänä, kuin mies Urho Kekkosen Kansallispuiston suohon.

Poistuimme Nuuksion puistosta Veikkolan tehdasalueen kautta. Siellä on ainakin lääniä ja parkkipaikkoja, josta omalla autolla saapuvat voivat aloittaa retkeilyn. Ja Veikkolastahan on Helsinkiin myös suora bussiyhteys. Loppumatkasta vastaan tulikin muutama päiväretkeilijä, jotka olivat kiinnostuneita telttareissustamme. Veikkola cityyn saavuttuamme kuvittelin itseni jo terassille. Kello oli noin neljä, joten vielä kerkeisi huurteiselle ennen klo 17 valomerkkiä. Siitä sitten bussilla kotiin.

Mitäs v*ttua. Missä me ollaan?

Päädyimme keskelle rivitaloaluetta ja aloin epäillä, että muuten ihan ansiokkaasti suunnistanut Kalle oli eksynyt. ”Se baari on ihan tossa kulman takana”. Samassa huomasin katselevani kahta bissetölkkiä ja sipsikulhoa takapihan terassilla.

”Mitäs vittua. Missä me ollaan?”

”Tervetuloa Veikkolaan. Me muutettiin tänne.”

Oluiden, talon burgereiden ja saunan jälkeen viikonloppuvaelluksen lopetuspiste ja poikkeuksellinen kiinnostus Veikkolaa kohtaan sai selityksen.

On se koira. Saakin nähdä millä nimellä tätä kierrosta aletaan kutsua. Miten olis Eräkoirankierros?

Yhteenveto

Mitä varusteita reppuun?

Filtteripullo, ruokailuvälineet, juomakuppi, retkikeitin, halsteri

Nesteytys

Meillä oli mukana filtteripullo, joka nopeutti vesihuoltoa. Nuuksiosta juomavettä saa Haltialta tai Hankalammen opastuvan seinästä.

Veden lisäksi juomia oman maun ja kantokyvyn mukaan.

Ateriat

2x Aamupala (puuroa, leipää, munia, papuja)

2x Päivällinen (tortilloita, kasviksia, halloumia, chorizomakkaraa, kana-halloumi pestopastaa)

1x Lounas (pastan jämät)

1x Illallinen (after hike burgerit)

Snäksit (jäi kauppaan, virhe)

Vinkkaa kaverille: