Ennakkotunnelmat
Ruotsin Lappi – mielessäni herää villin luonnon äänet ja hiljaisuus.
Ne tuntuvat olevan kaukana kaupungin hälinästä ja kiireestä. Pohjoinen keidas ja sen loputtomat tunturit ja järvet, joiden rauhaa rikkovat vain tuulen humina ja purojen solina.
Hehkuva maaruska kuljettaa minut läpi syksyisen Kungsledenin, jossa väriloisto on vallannut maisemat. On aika, jolloin tunturit hehkuvat punaisen, oranssin ja keltaisen sävyissä.
Kebnekaisen jylhät vuoristomaisemat puolestaan vievät minut korkealle taivaanrantaan. Siellä vuoret kohoavat pilviin ja näyttävät kuin jumalten luomuksilta. Ne ovat paikkoja, jotka tuntuvat ylittävän ajan ja tilan rajat.
Vuoret tarjoavat mahdollisuuden kohottautua irti arjen murheista ja yhdistyä luonnon suuruuteen.
Ja sitten tulevat revontulet, jotka ovat kuin taivaan taidenäyttely. Ne ovat luonnon oma valoshow, joka saa taivaan tanssimaan vihreänä, punaisena ja sinisenä.
Revontulet ovat kuin taikaa, niiden valaistessa pimeää yötä erämaan horisontissa. Ne luovat illuusion, joka tuntuu yliluonnolliselta, antaen meille tunteen yhteydestä maailmankaikkeuden syviin salaisuuksiin.
Tervetuloa mukaan Kungsledenin vaellukselle Abiskosta Nikkaluoktaan. Se tarjosi mahdollisuuden kokea kaikki nämä mielettömät erämaan elementit yhdessä seikkailussa.
Abisko-Nikkaluokta, Kungsleden
Kungsledenin vaellus Abiskosta Nikkaluoktaan on yksi Ruotsin kauneimmista ja suosituimmista vaellusreiteistä.
Kungsleden eli Kuninkaanpolku on noin 440 kilometrin pituinen vaellusreitti, joka kulkee Ruotsin pohjoisosissa halki upeiden tunturimaisemien ja kansallispuistojen.
Kungsleden ulottuu Abiskosta Hemavaniin ja tarjoaa monta mahdollisuutta eri pituisiin vaelluksiin.
Noin 108 km:n pituinen Abisko-Nikkaluokta reitti on suosituin Kungsledenin vaelluksista ja sen varrelle osuu myös Ruotsin korkein huippu eli Kebnekaise.
Abisko-Nikkaluokta reitti toimi meidän vaelluksemme runkona. Sovelsimme reittiä kulkemaan osittain myös merkkaamattomassa maastossa, koska halusimme kokea erämaan karun kauneuden myös Kungsledenin polkujen ulkopuolla.
Kovin tarkkaa suunnitelmaa meillä ei reitistä etukäteen kuitenkaan ollut. Lähtöpisteenä oli Abisko ja ainoa tavoite oli, että olisimme 8 päivän päästä Nikkaluoktassa.
Kesäkuusta syyskuun puoleenväliin kestävä kausi oli loppumaisillaan ja seuraavana sunnuntaina Nikkaluoktasta lähtisi viimeinen bussi kohti Kiirunaa.
Suuntaa antava kartta Abisko-Nikkaluokta vaelluksestamme.
Junalla Abiskoon
Abiskolla on oma juna-asema, nimeltään “Abisko Turiststation.” Asema on osa Ruotsin rautateiden (SJ) verkostoa ja tarjoaa yhteydet mm. Kirunaan ja Luulajaan. Abiskon rautatieasema on suosittu tukikohta vaelluksille, ja se tarjoaa helpon pääsyn luontoon.
Jos suunnittelet matkaa Abiskoon junalla, kannattaa tarkistaa aikataulut ja junayhteydet etukäteen. Lisätietoa junayhteyksistä ja aikatauluista löytyy osoitteesta sj.se.
Me lähdimme matkaan Helsingistä, josta puksuttelimme junalla Kemiin. Sieltä paikallisbussi kuljetti meidät Haaparantaan, josta jatkoimme bussilla Luulajaan. Seuraavana aamuna hyppäsimme Luulajan asemalta junaan kohti Abiskoa.
Mun lisäksi reissussa oli tuttuun tapaan Matti ja Kalle. Vaellus oli meille kaikille ensimmäinen Ruotsin Lappiin ja Kungsledenille. Aikaisemmin olimme seikkailleet hieman vastaavissa maisemissa Käsivarren Erämaassa.
Käsivarren erämaata ja Haltin vaellusta kutsutaankin joskus Abisko-Nikkaluoktan pikkuveljeksi, koska Ruotsin puolella kaikki on vielä vähän isompaa ja jylhempää.
Lisätietoa Abiskoon saapumisesta, reiteistä ja varusteista löytyy tämän jutun lopusta.
Etureppu Ruotsin Lapissa. Kuvassa vasemmalta Matti, Markus ja Kalle.
1. päivä: Abisko - Ballinvággi (9 km)
Reilun kuuden tunnin junamatkan ja fikan eli pullakahvien jälkeen aloitimme vaelluksemme Abiskosta. Nousimme pois yhtä asemaa ennen Abisko Turiststationia, josta arvioimme pääsevämme vähän nopeammin luontoon ja kohti Ballinvággia.
Teimme junamatkalla alustavan reittisuunnitelman, joka kulkisi suurimmaksi osaksi hieman Kungsledenin ulkopuolella. Suunittelemamme reitti menisi läpi Ballinvággin, Mårmapassetin ja Vistasin laakson, josta jatkaisimme kohti Kebnekaisea ja Nikkaluoktaa.
Mikäli reitti tai sääolosuhteet osoittautuisivat liian vaikeakulkuiseksi, voisimme ottaa suunnan kohti helppokulkuisempaa Kungsledenia.
Kello oli viiden kieppeillä iltapäivällä, joten meillä oli nelisen tuntia aikaa patikoida ja etsiä itsellemme mukava telttapaikka ensimmäiseksi yöksi ennen pimeän laskeutumista.
Syyskuun toisen viikonlopun keli oli yllättävän lämmin ja saimmekin t-paidan selkämykset kosteiksi patikoidessamme kauniissa auringonlaskussa kohti ennen Ballinvággia sijaitsevaa telttaleiriä.
Reitti oli alkumatkan helppokulkuista, ja horisontissa siinnelleet vuoristomaisemat sekä tulevat vaelluspäivät nostattivat tunnelman korkealle. Muita vaeltajia ei poluilla kauniista illasta huolimatta juurikaan näkynyt.
Vaellus polkaistiin käyntiin Abiskon auringonlaskun aikaan.
Rennolla lantiolla ja raskaalla rinkalla kapusimme meitä autiona odottaneeseen Abiskon telttaleiriin. Paikan nimeksi on merkitty yksinkertaisesti “Teltlägret” eli telttaleiri. Tunturin laella sijainnut avara telttapaikka vaikutti nopealla silmäyksellä juuri sopivalta. Siitä olisi varmasti mukava herätä ja keitellä aamukahveja teltan absidissa ihaillen samalla vuoristomaisemia.
Tummenevat pilvet ja pimenevä ilta vauhdittivat telttojen pystytystä. Pystytimme Matin kanssa jo monta vuotta palvelleen kahden hengen Hubba Hubba NX -teltan. Kallella puolestaan oli telttana vielä uudenkarhea Helsport Ringstind.
Illaksi ja yöksi oli luvattu jonkin verran sadetta, joten laitoimme kaasukeittimet laulamaan ja söimme pussiruoat illan jo pimettyä. Pian vettä alkoikin tulemaan sen verran reippaasti, että oli aika painua telttoihin ja kerätä voimia tulevia vaelluspäiviä varten.
Huminasta päätellen myös tuuli oli yltymässä.
Teltta saatiin pystyyn juuri ennen pimeän laskeutumista.
Emme tajunneet tarkastaa tuulen voimakkuutta ja huomioida sen suuntaa illalla, joten se pääsi yllättämään meidät yön aikana niin sanotusti housut kintuissa.
Heräsin yöllä telttakankaan rummuttaessa rytmiä poskeani vasten. Pian tuuli runttasi jo telttaamme sen verran kovalla voimalla, että se painui vuoroin molemmilta sivuilta kasaan.
Nousimme työntämään telttakiiloja tiukemmin maahan ja asettelimme kiviä niiden päälle. Sen jälkeen koitimme saada vielä uudelleen unen päästä kiinni, huonolla menestyksellä.
Emme tajunneet tarkastaa tuulen voimakkuutta ja huomioida sen suuntaa illalla, joten se pääsi yllättämään meidät yön aikana housut kintuissa.
Aamulla tuuli vain tuntui voimistuvan, mutta teltta oli edelleen terhakasti pystyssä. En ollut aikaisemmin kokenut yhtä kovaa tuulta telttaillessa, joten ei voinut kuin ihailla Hubba Hubba:n rungon kestävyyttä.
Telttaleirissä koettiin kovia tuulenpuuskia.
Aamulla telttaa purkaessa sai kankaasta pitää kaksin käsin kiinni, ettei tuuli heittänyt sitä hevon kuuseen. Siinä purkaessa teltan runko sitten antoi lopulta periksi ja yksi alumiinirungon putkista napsahti poikki.
Emme kerenneet asiaa sen enempää harmittelemaan, koska oli aika lähteä liikkeelle. Luotimme, että runko saadaan pysymään kasassa jonkinlaisella virityksellä loppureissun ajan. Hätätapauksessa joku meistä voisi majoittua matkan varrella olevissa mökeissä.
Jatkossa telttapaikka, tuulen suunta sekä sen voimakkuus tulisi katsoa huomattavasti tarkemmin. Verenpaine nousi vielä tajutessamme, että kellään meistä ei ollut teippiä tai muita teltan korjaukseen liittyviä välineitä mukana. Tyylikäs aloitus reissulle.
Vaggi tarkoittaa porosanaston mukaan kahden tunturin välistä laaksoa.
2. päivä: Ballinvággi - Siellajohka (14,5 km)
Toisen päivän reitti kulki telttaleiristä kohti Ballinvaggia. Vastatuulessa ylämäkeen vaeltaminen antoi hyvää esimakua erämaan olosuhteista. Ihan tällaisesta tuulesta en ollut osannut haaveilla, mutta sadetta ei onneksi näkynyt, ja pilvetkin tekivät välillä tilaa auringon pilkahduksille.
Matkalla jäimme ihailemaan hetkeksi uljaasti kohisevaa vesiputousta, sekä joen pinnalla kisailevia tuulenpuuskia. Kovin pitkiä taukoja emme pystyneet pitää, sillä viima meni nopeasti luihin ja ytimiin.
Vaggi tarkoittaa porosanaston mukaan kahden tunturin välistä laaksoa. Ballinvaggin maasto on pääosin rakkaa eli kivistä ja louhikkoista tunturialuetta. Ajoittain tuntuikin, että silloin kun ei hypitty kivillä, niin kuljettiin viistottain rinteessä.
Useamman tunnin kivihyppely 20 kg:n rinkalla ja kaltevat pinnanmuodot alkoivat tuntumaan pikkuhiljaa myös nilkoissa ja polvissa.
Matkalla oli myös muutama joen ylitys, mutta vesi oli vielä melko matalalla. Vaelluskenkiä ei tarvinnut ottaa pois ja sopivat kivetkin löytyivät kohtuu helposti ylityksiä varten.
Vesi tuli alaspäin, me kuljimme ylöspäin.
Ballinvággin louhikossa tunsi itsensä pieneksi.
Pidimme pidemmän tauon Siellavaggin rinteessä sijaitsevassa pienessä kodassa, joka toimii poronhoitajien ja vaeltajien suojana.
Tauon aikana pureskelimme kuivalihan lisäksi omaa jaksamistamme, sääolosuhteita ja reitin valintaa. Alkuperäisenä suunnitelmana oli jatkaa vielä kohti ylempänä näkyneitä lumihuippuja ja Mårmapassetia, jossa on myös Mårmastugan-mökki.
Tuuliset olosuhteet, rasittuneet raajat ja rikkoutunut teltta saivat meidät kuitenkin punnitsemaan reitin haastavuutta ja turvallisuutta.
Olimme kohdassa, josta pääsisi laskettelemaan merkkaamatonta, mutta helppokulkuisemman näköistä maastoa alas laaksoon kohti Siellajohkaa.
Johka tarkoittaa jokea. Laaksosta pääsisi joenvartta seuraamalla Kungsledenille, jonka lähellä telttailu tuntui tuulisissa olosuhteissa turvallisemmalta idealta.
Hetken asiaa tuumailtuamme päätimme poiketa alkuperäisestä suunnitelmasta ja lähteä laskeutumaan alas laaksoon kohti Siellajohkaa ja Kungsledenia.
Kurkkaus Siellajohkan kotaan ja tauon viettoon.
Matka jatkui joen pietaretta kohti Kungsledenia.
Seuraavaksi piti vaan etsiä tasaisempi kohta ja tehdä siihen jonkinlainen hätämajoitus.
Leppoinen alamäkikävely kauniissa tunturilaaksossa kohti Siellajohkaa tuntui hetken aikaa hyvältä. Tavoitteenamme oli ehtiä Kungsledenin lähelle ennen pimeän tuloa.
Tasaisemman osuuden jälkeen maasto alkoi hiljalleen jyrkistyä. Viistottain kulkemamme rinne muuttui vaikeakulkuisemmaksi ja lopulta olimme keskellä varvikkoista ja puskaista ryteikköä.
Siinä vaiheessa minun oli vihellettävä peli poikki ja istahdettava hetkeksi alas polveni huutaessa hoosiannaa. Onneksi meillä oli mukana ensiapupakkaus, joka sisälsi myös ideaalisidettä ja buranaa. Tässä vaiheessa oli jo selvää, että Kungsledenille asti ei enää tänään ollut asiaa.
Puskaisessa rinteessä kulkeminen oli todella haastavaa ja jossain vaiheessa Mattikin menetti tasapainonsa. Siitä selvittiin onneksi vain katkenneella vaellussauvalla. Pahimmillaan väsyneenä ja rasittuneilla raajoilla kulkeminen olisi voinut riskeerata koko loppuvaelluksen.
Seuraavaksi piti vaan etsiä tasaisempi kohta ja tehdä siihen jonkinlainen hätämajoitus. Lopulta hieman alempaa joen varresta ja varvikon seasta löytyi kohtuu tasainen slotti kahdelle teltalle. Kyseessä ei todellakaan ollut mikään virallinen telttapaikka, mutta saimme teltat pystyyn ja myös rikkoutuneen Hubba Hubba:n rungon pysymään kasassa.
Päivä oli ollut pitkä ja oli aika ladata akkuja. Kokkailimme retkiruoat pusikossa otsalamppujen valossa ja painuimme telttoihin. Silmiä ummistaessani olin aivan poikki ja toivoin vain, että polvi tuntuisi aamulla paremmalta.
Rinne muuttui koko ajan vaikeakulkuisemmaksi.
Lopulta löysimme itsemme pusikosta.
Kungsledenin leveällä polulla kulkeminen tuntui edellisen vuorokauden jälkeen hyvältä.
3. päivä: Siellajohka - Rádunjárga (13,5 km)
Aamulla kaikki näytti ja tuntui onneksi jo paremmalta. Siellajohkan varressa, keskellä pöheikköä sijainnut telttapaikkamme ei näyttänyt ihan yhtä pommilta kuin pimeässä.
Söimme aamupalaa joen ääressä ja Kalle lupasi lähteä tiedustelemaan mitä kautta pääsemme parhaiten pois ryteiköstä. Reitti löytyi ja omatkin jalkani kantoivat taas, joten oli aika lähteä eteenpäin.
Melko nopeasti olimmekin jo väljemmillä vesillä ja vaelluksesta alkoi taas nauttia. Pian näimme myös ensimmäistä kertaa yli vuorokauteen muita vaeltajia, kun Kungsleden ja siellä harvakseltaan liikkuvat muurahaiset alkoivat erottua joen toiselta puolelta.
Kungsledenin leveällä polulla kulkeminen tuntui edellisen vuorokauden jälkeen hyvältä. Ajattelin, että näissä vuoristomaisemissa kuljen oikein mielelläni myös merkattuja polkuja, vaikka ne ovatkin enemmän tallattuja.
Reittejä on onneksi mahdollista soveltaa taas siinä vaiheessa, mikäli Kungsleden alkaisi puuduttaa tai tuntua liian tukkoiselta.
Aamulla telttapaikka näytti jo paremmalta.
Kungsledenilla oli tilaa hengittää.
Matkamme eteni hyvää vauhtia pitkin helppokulkuista Kungsledenia. Iltapäivä alkoi olla jo pitkällä saapuessamme kauniille vuoristojärvelle, jonka lähellä oli myös pieni shelter-mökki ja huussi. Paikan nimi oli kartan mukaan Rádunjárga.
Pidimme mökissa taukoa ja siinä teetä siemaillessa ja pähkinöitä mussuttaessa alkoi sitten sataa ihan kunnolla. Tummat pilvet puskivat päälle sen verran kiihkeästi, että oli helppo päätös laittaa päivän vaellus pakettiin ja miettiä leiriytymistä.
Illan aikana muita vaeltajia ei pienelle mökille enää saapunut, joten söimme siellä kaikessa rauhassa illallista. Mökin sääntöjen mukaan siellä sai yöpyä vain hätätapauksessa, joten pystytimme teltat sen lähettyviltä löytyville telttapaikoille.
Hieman pidempi iltavapaa auttoi palautumisessa ja teki hyvää rankahkon edellisen vaelluspäivän jälkeen. Telttaan päästyämme silmät painuivat kuin itsestään kiinni.
Rádunjárgan shelter-mökki ja huussi.
Mökin lähettyviltä oli helppo löytää telttapaikka.
4. päivä: Rádunárga - Alesjaure - Tjäkta (19 km)
Heräsimme kosteaan aamuun hyvin nukutun yön jälkeen. Hyödynsimme vielä mökin palveluita syömällä siellä aamiaisen. Huussissa vierailun jälkeen olikin aika jatkaa matkaa.
Seuraavana välietappina oli Alesjaure. Tiesimme, että siellä sijaitsee hieman isompi mökki tai jonkinlainen pieni mökkikylä, sekä kioski. Matkalla leikittelimme ajatuksella kylmistä oluista, jotka ostaisimme ja nauttisimme Alesjauressa.
Reitti kohti Alesjaurea oli helppokulkuista ja vieressä olleen järven turkoosi vesi flirttaili meille koko matkan ajan. Ennen mökkikylään saapumista pysähdyimme vielä hyvännäköiselle rannalle pitämään taukoa. Ilma ei tällä kertaa houkutellut kastelemaan kehoa, mutta lämpimämmällä kelillä kyseessä on varmasti suosittu uimapaikka.
Alesjauren mökit sijaitsevat hienolla paikalla pienen kukkulan päällä. Meidän oli tarkoitus juoda siellä oluet ja jatkaa sen jälkeen kohti Vistasia.
Vistas näytti kartan mukaan mukavan vehreältä laaksolta ja olimme kuulleet, että siellä olisi myös sauna. Juttutuokio tupaemännän kanssa kuitenkin vesitti suunnitelmamme ja oli aika tehdä jälleen plan b.
Alesjaurestugan.
Alesjauren maisemat.
Tupaemäntä mainitsi myös, että eräs vaeltaja oli törmännyt Vistasissa pari päivää aiemmin karhuemoon ja kahteen pentuun.
Alesjauren tupaemäntä kertoi, että Vistasin sauna on jo suljettu tältä kaudelta. Tupaemäntä mainitsi myös, että eräs vaeltaja oli törmännyt Vistasissa pari päivää aiemmin karhuemoon ja kahteen pentuun.
Karhuista emme niin välittäneet, mutta sauna olisi kieltämättä maistunut. Kioskikaan ei ollut vielä auki, joten poistuimme Alesjauresta tyhjin käsin ja ilman oluita.
Kungsledenin tuvista saunaan pääsisi kuulemma vielä Sälkassa. Nopean palaverin jälkeen päätimme skipata Vistasin tältä erää ja jatkaa matkaa kohti Sälkastugania. Ennen Sälkastugania matkan varrella olisi vielä Tjäktastugan, jonka lähettyville ajattelimme majoittua seuraavaksi yöksi.
Reitti kohti Tjäktaa oli pitkään tasaista ja karua, kunnes saavuimme näyttävälle vesiputoukselle. Siinä vesiputousta ja orastavaa maaruskan loistoa ihaillessa alkoi lievä pettymys Vistasin laakson skippaamisesta viimeistään haihtua.
Villiä kauneutta.
Vesiputous saa jopa vuoret hymyilemään.
Jatkoimme vielä matkaa, kunnes oli aika etsiä mukava telttapaikka tulevaksi yöksi. Sellainen löytyikin pian joen varrelta hieman ennen Tjäktan mökkiä. Ilta oli kylmä, joten vaatetta sai vetää leirissä ihan kunnolla päälle.
Nautimme illallista ja istuimme iltaa pienen nuotion äärellä, kunnes keräämämme risut paloivat loppuun. Illanvietto jatkui vielä tovin lamppujen tuodessa valoa erämaan pimeyteen.
Iltanuotiolla Kungsledenin katveessa.
Erämaan henkäys.
5. päivä: Tjäkta - Sälka (17 km)
Aamulla matkamme jatkui Tjäktan mökin ohitse kohti Sälkaa ja siellä sijaitsevaa saunaa.
Tuuli puhalteli taas hieman voimakkaammin kulkiessamme läpi upeiden tunturien välisten laaksojen, osittain kivikkoisia ja mutaisiakin polkuja pitkin.
Keliltään viileähkön ja epävakaan päivän ainoana tavoitteena oli keretä Sälkaan ennen saunavuoron alkua. Saavuimmekin perille hyvissä ajoin ennen kuudelta alkanutta miesten vuoroa.
Sälkan tupaemännät kertoivat, että saunavuorot jaetaan hieman sen mukaan, ketä paikalla sattuu kulloinkin olemaan. Tällä kertaa ensin oli naisten vuoro, jonka jälkeen saunan valtasivat miehet ja pariskunnat. Saunan lämmetessä pilkoimme polttopuita ja ripustimme vaatteitamme kuivashuoneeseen.
Kohtuulliseen 200 kruunun hintaan sai luvan saunoa, käyttää Sälkan pihapiirin palveluita eli tupakeittiötä, kuivaushuonetta ja siistejä huusseja, sekä pystyttää teltan mökin lähellä oleville telttapaikoille. Tuvissa yöpyminen olisi maksanut 450 kruunua, joten yövyimme mielellämme teltoissa.
Laakso jossain Tjäktan ja Sälkan välissä.
Sälkastuganille saapuminen.
Suomalainen saunakulttuuri herätti kovasti kiinnostusta ja viimeisiä löylyjä Harvian kiukaalle heittäessäni tunsin ylpeyttä suomalaisuudestani.
Suomalainen, belgialainen ja englantilainen menivät Ruotsin Lapissa saunaan. Suomalainen voitti. Tämä ei ole vitsi, vaan tarkoituksena on lähinnä valaista kuinka kansaivälistä porukkaa Kungsledenilla liikkuu.
Suomalainen saunakulttuuri herätti kovasti kiinnostusta ja viimeisiä löylyjä Harvian kiukaalle heittäessäni tunsin ylpeyttä suomalaisuudestani. Ruotsin Lapissakin selvästi ymmärretään hyvien löylyjen päälle.
Illalla kokkailimme tupakeittiössä vielä Sälkastuganin kioskista ostamamme ruotsalaiset lihapullat, jotka nautimme muiden retkiruokien kanssa romanttisesti kynttilän valossa.
Ikkunoiden jo huurtuessa, saimme seuraksi vielä australialaisen vaeltajan, jolla riitti juttua ja kiinnostusta pohjoista luontoa kohtaan. Sosiaalisuutta kaipaaville vaeltajille Kungsledenin mökeillä piipahtaminen tarjoaakin helposti juttu- ja vaellusseuraa.
Saunan ja ruokailun jälkeen oli raukea olo vetäytyä hieman alemmas laaksoon pystyttämiimme telttoihin. Jälkilöylyt lämmittivät vielä mukavasti kehoa, eikä unta tarvinut kauaa odotella. Nukahdin kuunnellessani kevyen sateen ropinaa vasten teltan kattoa.
Sälkan sauna.
Sälkan telttapaikka.
6. päivä: Sälka - Láddjubahta (21 km)
Yön aikana sade oli vaihtanut olomuotoaan ja aamulla telttojen kattoa koristi hento huurre.
Sälkasta lähtiessämme saimme vaellusseuraksemme n. 20 hengen ryhmän slovakialaisia vaeltajia. Vaikka Kallella riittikin slovakkien kanssa kokemustenvaihtoa mm. vahvasta slovakialaisesta yrttilikööristä eli Tatrateestä, katsoimme parhaaksemme poistua Kungsledenilta sopivan tilanteen tullen.
Matkalla pidimme taukoja auringonpaisteessa ja ihailimme lumikuorrutuksen saaneita vuorenhuippuja cappuccinosta nautiskellen.
Kungsleden ja slovakialaiset jatkoivat kohti Singin mökkiä, mutta me hyvästelimme Kuninkaanpolun ja lähdimme kapuamaan kohti Láddjubahtaa ja Kebnekaisea.
Láddjubahtan reittivalinta osoittautui erinomaiseksi. Jylhät maisemat nostattivat fiilistä ja matkanteko tuntui jaloissa korkeuseroista huolimatta hyvältä. Kebnekaisen lähestymisen pystyi jo aistimaan.
Aurinkoinen kahvitauko Kungsledenilla.
Ilo ja innostus on vaeltajan korkein huippu.
Ilta oli viileä, mutta kirkas. Keittelimme leirissä retkiruokia, kun pimenevällä taivaalla alkoi revontulten tanssi.
Löysimme Láddjubahtan solasta joen varrelta idyllisen telttapaikan, ja oli aika laittaa taas leiriä pystyyn. Ilta oli viileä ja kirkas. Keittelimme leirissä retkiruokia, kun samaan aikaan pimenevällä taivaalla alkoi revontulten tanssi.
Tanssi oli lyhyt, mutta sen verran kiihkeä, että siinä meinasi katsellessa kiehua pastavesi käsille. Pussiruoat tyhjenivät nopeasti ja jäimme innolla odottelemaan seuraavaa näytöstä.
Illan aikana revontulet näyttäytyivät taivaalla vielä muutamaan otteeseen. Näin jälkikäteen ajateltuna tämä kuudes vaelluspäivä jätti minuun vahvimman jäljen. Saimme kokea upeita luontokokemuksia raikkaassa syysilmassa.
Leirissä oli ruoanlaitto täydessä touhussa…
…kun revontulet leimahtivat taivaalle.
7. päivä: Láddjubahta - Kebnekaise (7 km)
Aamulla ilma oli vielä kevyesti pakkasen puolella. Maan pinta oli peittynyt hennon huurteen alle, ja kristallinkirkkaat lumikiteet rahisivat aamulla askelten alla.
Kebnekaisen matkailukeskuksessa sijaitsevan radiomaston signaalit ylsivät leiriimme asti, joten saimme ensimmäistä kertaa reissumme aikana yhteyden ulkomaailmaan.
Päätimme hyödyntää puhelin- ja nettiyhteyden varaamalla Nikkaluoktasta mökkimajoituksen vaelluksemme päätteeksi. Sitä ennen meillä oli edessämme kuitenkin vielä onneksi kaksi vaelluspäivää ja yksi telttayö.
Láddjubahtan solassa oli hyvä telttapaikka.
Matka jatkui kohti Kebnekaisen vuoristokeskusta.
Kebnekaisen huiputusta emme olleet suunnitelleet, eikä siihen erityistä kiinnostusta kellään meistä tuntunut tällä reissulla olevan.
Kebnekaisen huiputusta emme olleet suunnitelleet, eikä siihen erityistä kiinnostusta kellään meistä kolmesta tuntunut tällä reissulla olevan.
Huiputus olisi todennäköisesti vaatinut yhden ylimääräisen päivän, johon aikataulumme ei taipunut. Sopivaa säärakoa olisi myös mahdollisesti pitänyt odotella jonkin aikaa, sillä pilvisellä kelillä huipulta ei juurikaan ole nähtävää.
Päiväretki Tarfalaan (11 km)
Sen verran meillä kuitenkin oli aikaa, että päätimme tehdä Kebnekaisen huiputusta huomattavasti lyhyemmän päiväpatikan Tarfalaan.
Pystytimme toisen teltoista melko lähelle Kebnekaisen vuoristoasemaa, paikkaan nimeltä Hängbro Darfaljohka. Söimme lounasta ja lähdimme Kallen kanssa päivävarustuksella kohti Tarfalajärveä.
Matti kaipasi lepoa, joten hän jatkoi eteenpäin kohti Nikkaluoktaa. Hänen tarkoituksena oli etsiä viihtyisä telttapaikka hieman väljemmiltä vesiltä. Löytäisimme Matin jostain Kebnekaisen ja Nikkaluoktan väliltä seuraavana päivänä.
Kavutessamme kohti Tarfalaa tummat pilvet jumiutuivat vuorten väliin. Kokeneena vuorten ja pilvien tuijottelijana Kalle tiesi heti, että tästä päiväreissusta ei kuivin kamoin selvitä. Pian alkoikin sataa.
Kiivetessämme ylemmäs tuuli voimistui ja sade muuttui rännäksi. Lopulta Tarfalajärven kohdalla viima oli niin kova ja näkyvyys heikko, että päätimme kääntyä samantien takaisin kohti Kebnekaisea.
Sateinen Tarfalan laakso.
Tarfalajärven näkyvyys ei ollut parhaimmillaan.
Tarfalan reitti vaikuttaisi sopivan retkeilijöille, jotka kaipaavat hieman korkeampaa sykettä Kungsledeniin verrattuna.
Laskettelimme kivikkoa ja kapeita polkuja pitkin varovasti takaisin alaspäin. Sade muuttui jossain vaiheessa rännästä ihan vaan vedeksi. Leiriin päästyämme saimmekin ripustaa kaiken päällä olevan narulle kuivumaan.
Tarfalan reitti vaikuttaisi sopivan retkeilijöille, jotka kaipaavat hieman korkeampaa sykettä Kungsledeniin verrattuna. Reitin rakkaisuus ja korkeuserot tarjoavat haastetta, mutta kirkkaalla ilmalla sieltä aukeavat maisemat varmasti palkitsevat.
Sateen kastelemalla telttapaikallamme ilta kävi nopeasti viileäksi. Menimme makuupusseihin lämmittelemään ja kokkailimme illallista absidien suojissa. Sade oli onneksi lakannut, mutta kosteus ja kylmyys saivat minut pysymään koko loppuillan makuupussin lämmössä.
Kebnekaisen vuoristoaseman lähiympäristö ei kyllä missään nimessä tarjonnut vaelluksen parhaimpia telttapaikkoja. Sottaisista huusseista, roskista ja teltan lähellä pyörivästä hiirestä päätellen Kebnen alueella liikkuu liikaa porukkaa, joilla roskaton retkeily ei ole hallussa.
Vuoristoasema oli ollut pari viikkoa ennen vaellustamme jopa suljettuna vatsatautiepidemian johdosta. Ärhäkkä norovirus saatiin onneksi taltutettua kohtuu nopeasti.
Kebnekaisen vuoristoaseman lähettyviltä aukesi ajoittain myös komeat maisemat.
Sumuinen Hängbro Darfaljohkan telttapaikka vaelluksemme viimeisenä aamuna.
8. päivä: Kebnekaise - Nikkaluokta (19 km)
Heräsimme viimeiseen vaelluspäivään sen verran hyvällä fiiliksellä, että päätimme jakaa aamupalaksi edellisenä päivänä vuoristokeskuksesta ostamamme oluen.
Sen jälkeen vedimme leirin nippuun ja lähdimme katsastamaan minkälaisen telttapaikan Matti oli itselleen löytänyt.
Parin tunnin patikoinnin jälkeen vastaan tulikin tutun näköinen teltta ja vieläpä ihan tunnelmaisessa paikassa. Söimme yhdessä lounasta pienen puron solistessa vieressä, jonka jälkeen siirryimme viimeiselle etapille kohti Nikkaluoktaa.
Kebnekaisen ja Nikkaluoktan välinen pätkä on helppokulkuista maastoa. Myös ruoista tyhjentynyt rinkka alkoi olla sen verran kevyt, että matka Nikkaluoktaan eteni joutuisasti.
Perille saavuttuamme kirjauduimme sisään aiemmin varaamaamme mökkiin, jonka jälkeen söimme Nikkaluoktan ravintolassa burgerit ja lähdimme saunaan. Oli aika paketoida tämä upea seikkailu.
Jälkipuinti
8 päivän vaellus Abiskosta Nikkaluoktaan tarjoili vaihtelevia erämaan olosuhteita, osittain haastavia maastokohtia ja muutaman rikkoutuneen varusteen. Upean jylhät maisemat ja luonto lumosivat kuitenkin suuruudellaan kerta toisensa jälkeen.
Reittimme kulki lopulta suurimmaksi osaksi pitkin Kungsledenia. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän oli tarkoitus patikoida enemmänkin Kungsledenin ulkopuolella, kulkien Mårmapassetin ja Vistasin läpi, mutta suunnitelmaa jouduttiin soveltamaan lennosta.
Kungsledenilla pärjää hyvin ensikertalainenkin, sillä reitti on selkeästi merkitty ja eksyminen on lähes mahdotonta. Matkalla on useampia tupia ja reitillä tapaa myös paljon muita vaeltajia, joilta voi ja kannattaa kysellä esimerkiksi reittivinkkejä tai säätietoja.
Kebnekaise ja sen huiputus ovat suurin syy siihen, että Abisko-Nikkaluokta on Kungsledenin suosituin vaellus. Moni aloittaakin vaelluksen Nikkaluoktasta tai tekee sieltä lyhyemmän retken, jolloin Kebnekaisen huiputus on helposti tehtävissä parissa päivässä. Matkan aikana tuntuikin, että suurin osa kulki Kungsledenia nimenomaan Nikkaluoktasta Abiskoon.
Kungsledenin ulkopuolelta löytyy vaihtoehtoisia, vaikeakulkuisempia ja vähemmän tallattuja reittejä, jotka soveltuvat parhaiten jo hieman kokeneemmille retkeilijöille. Alueelta löytyy runsaasti tutkittavaa useammalle reissulle ja moni vaeltaja palaakin Ruotsin Lappiin vuosi toisensa jälkeen.
