Ennakkotunnelmat
Mikä riski piilee nostalgisessa paperikartassa? Tai mitä on hyvä tietää, jos aikoo varata mukaan vain kuivattua retkiruokaa? Entä miltä tuntuu jäädä huussiin jumiin?
Elokuun alkuun oli säästynyt vielä viikko kesälomaa. Kaupunkieläjällä on paljon digiä ja kohinaa ympärillä, ja nyt päätin, että some ja koronauutiset saisivat jäädä hetkeksi. En ole aiemmin telttaillut yksin kuin yhden yön reissuja, joten nyt testaisin, miten oma osaaminen ja kupoli kestäisivät useamman päivän yksinoloa luonnossa.
Toinen syy tähän telttaretkeen oli valmistautuminen syyskuulle suunniteltuun Lapin vaellukseen. Olen hankkinut sitten viime vuotisen UKK-reissun mm. uuden rinkan, joten nyt olisi hyvä sauma kokeilla, miten varusteet toimivat.
Kohteeksi valikoitui Repovesi. Se on itselle tuttu kohde, olen siellä kolme kertaa käynyt. En kuitenkaan halunnut jäädä Repoveden suosituimmille poluille, vaan tallustella uusia, rauhallisempia reittejä.
Googletin, että Repovedelle pääsee julkisilla näppärästi, ja vielä näppärämpää oli se, että Repovedeltä menee retkeilyreitti Mäntyharjulle, jossa on juna-asema. Repovesi-Mäntyharju reitti näytti olevan paperikartan mukaan 33 km pitkä ja koska julkisilla pääsee lähtö- ja päätepisteeseen, voisin kävellä pitkälti itselle tuntematonta maastoa.
Repovesi – Mäntyharju kartta.
Retkiruoan kuivaaminen
Uutena vivahteena tälle reissulle oli retkiruoan kuivaaminen. Tiesin, että aika moni sitä retkilleen tekee, mutta itselle se oli vierasta. Mietin muonituksen niin, että söisin päivittäin tuhdin puuropläjäyksen, välipaloja matkalla ja illalla pastaa tai nuudeleita sekä kuivattua lihaa & kasvista.
Koska mulla oli reilusti aikaa, ajattelin, että ruokailunkin voisi hoitaa reissulla rauhalliseen tahtiin. Kuivasin mukaan tonnikalaa, kanaa, jauhelihaa, paprikaa, tomaattia, sipulia ja kesäkurpitsaa.
Kuivattua ruokaa pitää “ennallistaa” ennen syömistä eli sitä pitää liottaa vedessä ainakin tunti. Se ei siis ole mitään “nopeasti energiat ylös” muonaa, vaan sopii letkeämmälle rytmille. No, vaikka luin etukäteen näitä tietoja, ei kuivattu ruoka mennyt ruokailutaktiikkana ihan nappiin. Tästäpä lisää tarinan edetessä.
Paista ensin pannulla kevyesti. Sitten ritilä 50-asteiseen uuniin, luukku puulastan avulla vähän auki ja n. 3-4h kuivattelua.
1. päivä: Lapinsalmi - Talas (3,6 km)
Tästä suuntaa antavasta kartasta näet miten reissu eteni.
Tällaista se on - pitää tehdä päätöksiä tilanteen mukaan.
Lähdin reissuun lauantaina. Menin junalla Kouvolaan ja sieltä bussilla Lapinsalmelle. Bussi oli typötyhjä, mutta Lapinsalmen parkkipaikka autoja täynnä. Ostin parkkiksen kioskista lohisopan ja sen syötyäni lähdin talsimaan poluille vatsa pinkeenä.
Reittiä miettiessä tajusin, että se 33 km taitaa olla itseasiassa mitattu Repoveden pohjoisosaan. Kilometrejä tulisi nyt siis taatusti enemmän, koska aloitin kävelyn puiston eteläosasta. Päätin lähteä kiertämään Repoveden puistoa vastapäivään eli Tervajärven suuntaan. Se on yleensä rauhallisempaa reittiä, kuin Lapinsalmen suositun riippusillan sisältävä Ketunlenkki.
Matkalla Määkijän suuntaan on köysilossi, josta tuli porukkaa vastaan tasaiseen tahtiin. Puisto oli selvästi tyhjenemässä, johon varmasti vaikutti luvattu vesisade. Ja sadetta myös tuli. Aloitin kävelyn klo 15 ja lopetin klo 16.15. Vettä tuli nimittäin niin huolella, etten viitsinyt kastella kamoja heti alkuunsa. Pistin teltan pystyyn Talaksella, johon kertyi matkaa parkkikselta 3,5 km.
Edessä oli rauhallinen ilta. Kuuntelin sadetta ja radiota teltassa. Ropinaa kuunnellessa tuli mieleen, että unohdin korvatulpat, jotka otan yleensä aina mukaan. Telttakangas pitää yllättävän kovaa ääntä, kun siihen oikein piiskaa vettä.
Pulahdin iltauinnille ja tein ruoat. Vielä ei ollut kunnon reissufiilistä, vaan sellanen alkujähmeys tekemisessä. Kaasukeitin ja kattila valmiina, mutta sytkäri jossain rinkan syövereissä. Pyyhe tuolla, vaihtovaitteet täällä. Kamojen pakkaamisessa ei ollut vielä rutiinia. Uusi rinkkakaan ei ollut tehnyt vielä sinunkauppoja, ja kesti selvästi aikansa, ennen kuin löydän varusteille järjestyksen.
Säätämisestä ja lyhyeksi jääneestä taipaleesta huolimatta tykkäsin reissun aloituksesta. Tällaista se on – pitää tehdä päätöksiä tilanteen mukaan. Illalla oli vaikea saada unta, kun kroppa ei ollut rasittunut ja sade piti meteliä. Unen saanti meni pitkälle yöhön, mutta sitten uni vei menojaan ja nukuin pitkälle aamuun.
Glögiä ja jauhelihaa. No ei – teetä lämmikkeeksi sillä aikaa, kun kuivamuona turpoaa vedessä.
Dippikastike.
2. päivä: Talas - Matkoslampi (23 km)
Enpä arvannut, minkälaista rasitusta ja seikkailua oli luvassa.
Aamu-uinti, aamiainen ja leiri nippuun. Laadin päivän suunnitelmaksi kävellä Pitkälammen laavulle yöksi. Matkaa tulisi noin 15 km ja reitti kulkisi etappien Lojukoski-Kirnukangas-Saarijärvi kautta niin, että ohittaisin Koskijärven sen itäpuolelta.
Kuten aina, kilsat tuntuu maastossa paljon raskaammilta, kuin paperilla. Matka Lojukoskelle oli kiipeämisineen ns. löysät pois -etappi, ja sain siinä selän litimäräksi. Kallion päällä kippasin rinkan pois selästä ja sotkin suupielet mustikoilla.
Maisema oli Repovedelle tunnusomainen: kalliota, mäntyjä ja näkymä puiden latvojen lomasta järvelle. Nappasin hetkeksi myös paitaa pois ja annoin sen tuulettua oksalla. Keli oli hiostava ja ilmassa “käsi hanalla” -tunnelma – vettä saattoi tulla hetkenä minä hyvänsä.
Lojukoskella oli pariskunta, jonka näin Talaksella keitellessäni aamupuuroa. He puhelivat toisille retkeilijöille, että olivat ottaneet liikaa kamaa mukaan. Olivat kuulemma ensimmäistä kertaa useamman päivän vaelluksella aikomuksena tehdä Kaakkurin 24 km kierros.
Mietiskelin, että itsellä ei ole tuota jaksamisongelmaa. Jalka on kevyt ja ruokaa on hyvin vaikka 5 päiväksi. Mikä harhaluulo. Enpä arvannut, minkälaista rasitusta ja seikkailua oli luvassa.
Sinne se kiemurtelee. Reittiä on merkattu maalilla puihin ja tienhaaroissa kyltein. Eikä tuota polkua nyt helpolla kadota…
Repoveden maisemaa. Erotatko sukeltelevan uivelon keskellä järveä? Se oli hämy.
Kirnukankaan laavun ohitin askelta hidastamatta. Jatkoin Saarijärvelle, josta matka jatkui hiekkatietä pitkin Koskijärven itäpuolta. Jalkapohjissa alkoi tuntumaan ja nyt kävi selväksi, miksi matalavartiset retkeilykengät eivät sovellu vaelluksiin. Näissä kengissä pohjat on sen verran lötköt, että kun rinkassa on painoa, alkaa jalkapohjat kipeytyä.
Ehkä meikäläisenkin olisi jo aika panostaa kunnon vaelluskenkiin. Kohtalaisen olennainen osa ne kuitenkin retkeilijän varusteissa ovat. Matkaa Pitkälammelle ei ollut enää paljoa, joten eipä pieni polte jaloissa harmittanut.
Reitille on tehty uusi maastopyöräreitti, joka toimii nykyään myös kävelijöiden väylänä. Paperikarttani oli siis vanhentunut ja maastossa oli uusi reitti uusine opasteineen.
Pitkälammen taukopaikka
Sitten alkoi tapahtua. Vastaan tuli kyltti, jossa luki, että Pitkälammen taukopaikka on pois käytöstä. Manasin tilannetta, mutta ihmettelin, että miksi kyltissä puhuttiin nimenomaan taukopaikasta, ei laavusta. Jatkoin kävelyä ja pian vastaan tuli kallion päälle rakenteilla oleva tupa. Tämä olikin se taukopaikka, josta kyltissä puhuttiin. Se ei kuitenkaan näkynyt paperikartassani, koska, noh, se oli vielä rakenteilla. Tuvan ovet olivat lukossa, joten siitä ei ollut hyötyä edes puolivalmiina.
Jatkoin talsimista ajatellen, että metsästämäni Pitkälammen laavun on kohta pakko tulla vastaan. Jalkapohjia särki jo kunnolla, ja janosin päivän kävelyn päättymistä. Paperikartta näytti, että Pitkälammen keskeltä menee ylitys, jonka kohdalla laavu sijaitsisi. Reitti kääntyi kuitenkin koko ajan lievästi eri suuntaan poispäin lammesta. Huomasin, että maastoon on tehty muitakin muutoksia, kuin vain se äsken ohitettu uusi taukotupa.
Reitille oli tehty uusi maastopyöräreitti, joka toimii nykyään myös kävelijöiden väylänä. Maastossa oli uusi reitti uusine opasteineen, ja paperikarttani tältä osin vanhentunut. Tässä vaiheessa olin tullut ison rinteen alas ja jatkanut matkaa sen verran pitkälle, että takaisin palaaminen ei tuntunut hyvältä ajatukselta. Varsinkaan, kun en tiennyt, että oliko sitä hiton laavua edes enää olemassa.
Rakenteilla oleva uusi Pitkälammen taukopaikka.
Reitin hienoimpia pätkiä. Tästä vähän eteenpäin, niin polku yhdistyi maastopyöräreitiksi.
Oli pakko jatkaa matkaa. Seuraavalle laavulle oli noin 8 km. Se on aika paljon, kun jalat huutaa väsymystä ja pää on mielentilassa, että kohta ollaan perillä. Tässä kohtaa astui suunnistustaidon ohella kuvioon myös ruokapuoli. Mukana olisi hyvä olla edes yksi sellanen retkiruokapaketti, johon tarvitsee kaataa vain kuuma vesi.
Nyt rinkassa oli kuivattua “sitä sun tätä”, jonka valmistaminen veisi ainakin tunnin. Pussiruoan olisi voinut valmistaa nopeasti polun varressa ja ladata ukon energiat sillä. Nyt piti mutustaa pähkinää ja muuta rouhetta toivoen, että ne antaa riittävästi energiaa.
Jos joku asia kuitenkin pelasi, niin se oli vesihuolto. Ostin ennen reissua veden juomakelpoiseksi suodattavan juomapullon, joka osoittautui luottokaveriksi. Pystyin nappaamaan helposti vettä mistä vain ja sen pystyi juomaan heti. Ei tarvitse keitellä, ei tarvitse pelata pillereillä. Myöhemmin matkalla vastaan tuli kohtia, joista en ilman puhdistamista vettä joisi. Pullo oli joka killingin arvoinen.
Vesi pulloon ja suodatin pohjaan. Kuravesi on valmista juotavaksi.
Grayl ultralight compact purifier -vedenpuhdistin. Sanahirviö, mutta toimii.
Matkoslammen laavu ja sauna
Kaikki tuntevat sanonnan “onni onnettomuudessa”, ja se päti mulla tämän päivän päätteeksi. Laavu, jonne väsyneenä kompuroin, oli nimeltään Matkoslammen laavu. En ollut aiemmin harkinnut tätä laavua yöpymispaikaksi, joten en tiennyt siitä mitään. En siis sitäkään, että kyseisellä laavulla on sauna. Tulin laavulle ja näin pihassa päremunan, josta sojotti piippu.
On vaikea kuvailla sitä fiilistä, kun pienen epätoivon jälkeen eteen tulee täydelliset olosuhteet. Pääsisin kohta lämpimiin löylyihin, uimaan ja lepuuttamaan jalkoja. Helvetin hienoa. Ainoa mikä ärsytti, oli jälleen se ruoka. Tunnin valmistusaika tuntui vatsan huutaessa ikuisuudelta. Sieltä se happymeal lopulta valmistui, ja pääsin viimein ruokailemaan.
Pari vesilintua kikkaili kauempana keskenään ja nautti ilmeisesti hekin illasta. Kaipasin yhtäkkiä seuraa minäkin, olisi ollut hauska puida päivää ja jutella.
Uin, fiilistelin hetkeä ja kokosin ajatuksia siitä, mitä viimeisten tuntien aikana oli tapahtunut. Ihan seikkailun tuntua. Kävelin määränpääni ohi, hämmennyin ja vähän hätäännyin, keräsin itteni ja painoin lisäkilsat päälle.
Istuskelin laiturilla pitkään iltaan ja katselin lammelle. Pari vesilintua kikkaili kauempana keskenään ja nautti ilmeisesti hekin illasta. Kaipasin yhtäkkiä seuraa minäkin, olisi ollut hauska puida päivää ja jutella. Tässä sitä huomasi, että yksin reissaaminen voi tuntua välillä tylsältä, kun on vain omien ajatustensa kanssa.
Houkutus kaivaa kännykkää esiin oli suuri, mutta yritin tehdä sitä mahdollisimman vähän. Onneksi niin, koska mitä enemmän vain oli ja antoi ajatuksen lentää, sitä enemmän hetkestä ja ympäristöstä sai irti. Virikkeeksi toimi myös se, että suunnitteli seuraavia käytännön juttuja.
Mitä teen seuraavaksi? Pitääkö jotain kamoja huoltaa? Pitääkö mua huoltaa? Miltä taivaalla vaikuttaa, tuleeko kohta vettä? Paljonko wc-paperia on vielä jäljellä? Kauempaa kuului junan kohina kiskoilla. Vielä oli reissua mukavasti jäljellä, ennen kuin hyppäisin kyytiin.
Kuva napattu laavulta lammelle päin. Tässä oli jo turvallinen olo, kun sauna oli päällä ja tuli nuotiossa.
Kertakaikkiaan hieno sauna ja hyvät löylyt. Neljä hlöä mahtuu ehkä kerralla. Yksin pystyi makoilemaan lauteilla ja lepuuttamaan jalkoja.
3. päivä: Matkoslampi - Sammalisen kota (17,5 km)
Arkiviikon voi aloittaa palavereilla… tai saunomalla keskellä luontoa ilman kiirettä. Tätä kontrastia varten painelin lomalla retkelle. Saunoin aamulla vielä kerran ja ihastelin tätä hienoa paikkaa.
Saunan lisäksi laavulla oli erikoista myös se, että siellä oli sähköt. Katolla oli aurinkopaneeli, jonka virralla pystyi lataamaan kännykän ja sytyttämään laavun sisäkatossa olevat valot. Perusjuttuja. Hieno juttu, että joku on panostanut ja pitää muutenkin näin upeasti huolta paikoista.
Jatkoin rauhallisten aamutoimien jälkeen matkaa klo 14 maissa. Houkutus tulla joskus näille reiteille maastopyörällä kasvoi koko ajan, sillä reitille mahtui paljon hienoja pätkiä. Sitä oli myös helppo kävellä, koska ei tarvinnut kulkea missään kapealla kinttupolulla. Pienenä miinuksena tunnelmassa oli kipeät jalkapohjat, kantapäässä kiihtyvää tahtia kasvava rakko sekä hirvikärpäset.
Iskin tauolla rakkoon compeedin, mutta se alkoi olla liian myöhäistä. Kärpäsiä nitistin iholta ja paidalta tasaiseen tahtiin. Lämpimän sään takia kävelin edelleen shortseissa ja t-paidassa, mutta nämä pienet paskiaiset saivat kyllä harkitsemaan paksumpaa vaatetusta. En vain jaksanut kaivaa sitä rinkasta.
Pitääkö sinne paidan alle mennä, kävisivät vaan kädellä.
Reissun isoin virhe oli kengät ja puuvillasukat. Jalkapohjat hyytelöä ja rakkulan koko vaihtui marmorikuulasta golfpalloon.
Ja sieltä - just kun olin saanu itseni alasti ja kaadettua vettä päälle, alkoi kauempaa kuulua auton ääntä.
Sammalisen kota
Päätin kolmannen päivän kohteeksi Sammalisen kodan. Se vaikutti etäisyyden puolesta tehtävissä olevalta paikalta, jossa oli myös kaivo. Paikan päällä odotti kliininen ja tylsä kohde. Isolla aukealla hiekkatien varressa oli kaivo, nuotiopaikka ja kota. Ei maailman idyllisin, mutta yöpymisen varmasti hoitava mesta.
Pihassa oli myös infotaulu, jossa oli retkeilijälle mukavasti luettavaa. Varoitusta ja ukaasia oli kiitettävästi esillä, puuttui enää ilmoitus aktiivisesta miinakentästä. Taulun mukaan kodassa ei saa leiriytyä, ja tsekkasinkin pihasta hyvän telttapaikan.
Hikoilun ja kärpästen jälkeen kaipasin peseytymistä ja ajattelin tehdä sen mahdollisimman pian. Keitin nuotiolla kaivovettä trangian kattilalla ja koska tienoo vaikutti tyystin hiljaiselta, päätin peseytyä puskan reunassa sopivasti sivussa nuotiopaikasta. Ja sieltä – just kun olin saanu itteni alasti ja kaadettua vettä päälle, alkoi kauempaa kuulua auton ääntä.
Nappasin kamat syliin ja juoksin kodan taakse. Pihaan kurvasi porukka, joka äänistä päätellen oli tullut sienestämään. Kuuntelin mihin suuntaan siellä liikutaan ja mietin, että älkää nyt please tulko hakemaan puita kodan takaa.
Tilanne menis heittämällä nolojen tilanteiden listalle. Puheensorina loittoni metsään ja hoidin pesut kodan takana loppuun. Sen jälkeen dressmankävelyä nuotiolle aloittamaan kokkailua.
Puskapesulla.
Sammalisen kodan pihapiiriä.
Olin kalsareissa jumissa vessassa ilman puhelinta ja yksin. Aivan absurdi tilanne.
Sammalisen kodan huussi
Ei tässä säädössä kuitenkaan vielä kaikki. Edessä oli vielä viimeinen vitsaus. Hyvin syöneenä ja teltta jo pystyssä vierailin pihan perällä olevassa huussissa. Tässä vaiheessa sienijengi oli jo lähtenyt, ja olin alueella yksin. Huussin ovessa on salpakiekko, jota pyöräyttämällä oven saa auki. Astelin sisään ja ovi pamahti kiinni. Niin pamahti myös ulko-oven salpa. V*ttu jäin vessaan jumiin.
Olin kalsareissa jumissa vessassa ilman puhelinta ja yksin. Aivan absurdi tilanne. Tässäkö se oli – meikän kohtalo jäädä paskahuussiin yöksi ja ties kuinka pitkäksi aikaa. Huussin sisällä ei ollut mitään, millä olisi voinut tökkiä salpaa oven raosta. Hetkellisen häsiksen jälkeen päätin, että nyt saa lastu lentää.
Rynkytin ovea, josko salpa liikkuisi. Ei liikkunut, joten annoin ovelle kunnolla olkapäätä. Aukeshan se. Ei helvetti mikä kuumotus. Ovenpieli ja salpa kärsivät vähän, mutta se oli pieni murhe. Harjanvarsin sai nyt pitää ovea varmuudeksi auki.
Ruokaseurana matkaradio.
Huussin salpa.
Uni ei tullut tänä yönä helpolla. Matkaradio oli tällä reissulla hyvä kaveri, ja kuuntelin Yle Suomen ohjelmia nytkin aamun tunneille asti. Eipä juontaja aina tiedä, minkälaisissa tunnelmissa kuulijakunta lähetystä kuuntelee. Ehkä hyvä niin. Luonto kuulosti ympärillä hiljaiselta, joskin silloin tällöin teltan maastoon pyrähti lintu tai joku muu elukka.
En oo kyllä vielä sinut kaikkien luontoäänien kanssa, vaikka oon telttailut useamman vuoden. En pelkää näitä ääniä, mutta ne säpsähdyttävät silti. Tietämättömyys äänen lähteestä on kai se juttu. Täytyy olla joko korvatulpat tai rättiväsynyt, että nukahdan teltassa hyvin. Nyt uni tuli vasta kolmen jälkeen aamulla.
4. päivä: Sammalisen kota - Mäntyharju (10 km)
Reissun surkein yö takana heräilin viimeiseen aamuun. Aamupalaksi oli jäljellä herkullinen setti eli puuroa, näkkileipää ja kahvia. Aika vihreetä ja raikasta. Toisaalta mikäpä siinä, enää viimeinen siirtymä ja sitten pääsisi vaikka kebabille.
Eilisen säätö nauratti jo ja vastuullisena ex-sudenpentuna soitin Mäntyharjun liikuntapaikkamestarille ja kerroin huussin lukosta. Lupasivat käydä katsomassa asiaa. Heitin rinkan selkään, vilkaisin vielä ympärilleni ja mietin, että yllätyksiä oli tämäkin “tylsä” paikka täynnä.
Virkeä startti.
Vasenta puolta rullaa pyörät ja minä.
Selvästi alkoi ote herpaantua, koska nostaessa katsetta ylös näin isohkon kyykäärmeen luikertelevan tien yli.
Valitsin loppureitin käännöksistä aina ne, jotka oli tarkoitettu maastopyöräilijöille. Jalkoja särki, joten en halunnut enää kivuta ja kavuta, vaan kävellä mahdollisimman helppoa maastoa.
Se sanottakoon tässä välissä, että uusi rinkka toimi todella hyvin. Sitä oli mukava kantaa eikä rasitus johtunut siitä, vaan kengistä ja huonosta unesta. Löysin reissu aikana myös hyvän tatsin sujauttaa tavarat vakiopaikoilleen. Rinkka on Osprey Aether Plus 70. Koon puolesta toiminee myös Lapissa.
Lähestyessä Mäntyharjua käppäilin hiekkatietä pitkin ja googlasin samalla kebab-paikan sijaintia. Selvästi alkoi ote herpaantua, koska nostaessa katsetta ylös näin isohkon kyykäärmeen luikertelevan tien yli. Väsymys tekee tepposet ja kun oot yksin, on riskienkin havainnointi pelkästään oman toiminnan varassa. Pitäisi vaan jaksaa olla skarppina.
Mäntyharjulla päätin vielä pulahtaa Pekkolanlammen uimarannalla uimaan, jonka jälkeen suuntasin suorinta tietä Dada Pizzeriaan. Tilasin rullakebabin, ja kun tarjoilija toi sen pöytään, sanoi kaveri, että “oot selvästi energian tarpeessa, tarjotaan sulle ilmaset ranut”. Kiitin isosti ja aloin nautiskelemaan ateriasta. Palautuminen jatkui torkkumisella junassa ja illalla lämpimillä poreilla.
Jälkipuinti
Täytyy sanoa, että olipahan reissu. Valmistauduin huonosti, mutta sain sitä mitä hain. Virkistäytymistä, omaa aikaa ja hyvää reeniä Lapin reissuun. Sain myös itseluottamusta yksinretkeilemiseen ja rohkeutta tehdä sitä jatkossa.
Kikkailua ja jänniä tilanteita oli useampia, mutta niistä selviää. Ehkä ne onkin reissujen suola – jää muisteltavaa! Yksin reissaamisessa on toki se, että riskit on isommat. Mukana ei ole kaveria auttamassa, jos nilkka pyörähtää tai käärme purasee. Pitää olla ajatus mukana tekemisessä.
Dadan kebabia jauhaessa ynnäsin talsitut kilometrit: niitä tuli yhteensä 54km. Reilusti enemmän, mitä olin etukäteen ajatellut. Olis pitänyt katsoa jo kotona tarkemmin sitä, mistä ja mihin se 33km reitti on mitattu.
Reitin suunnittelu on vaan melkosen tärkeä osa hyvää valmistautumista. Nyt luotin sokkona Repovesi-Mäntyharju paperikarttaan ja muonat riitti just ja just. Ruoan ja siirtymien suhde pitäisi hahmottaa vielä paljon paremmin. Paperikarttaa käytän myös jatkossa, mutta reitit vois tsekata netistä ja ladata jonkun offline-kartan puhelimeen.
Muiden varusteiden osalta selkeä havainto oli kengät. Pitemmille retkille pitää olla varsituetut ja jäykempipohjaiset kengät. Silloin ei nilkat mulju kivikoissa eikä jalkapohjat kipeydy – ainakaan samaa tahtia, kuin nyt.
Myös ensiapupakkaus on pakollinen, se pelasti loppureissun kävelyt. Rakko kasvoi kantapäässä isoksi, mutta sain sen laastarilla jotenkin kävelykuntoon. Rinkka toimi kuin unelma, siitä oon tosi tyytyväinen. Myös vedenpuhdistuspullo löysi itsensä kertaheitolla vakiovarusteeksi. Se näytti arvonsa jo heti ekalla reissullaan.
Kuuntele reissun fiiliksiä videolta.
