Ennakkotunnelmat
Nuuksio on varsinkin pääkaupunkiseudulta helposti tavoitettavissa oleva kansallispuisto, joka kattaa osia Vihdin, Espoon ja Kirkkonummen alueista.Tällä hetkellä kansallispuistoon on myös suunnitteilla merkittävä laajennus, jossa muutamia Helsingin omistamia virkistysalueita liitettäisiin osaksi Nuuksiota.
Kansallispuiston alueelta löytyy korkeita kallioita, järvi- ja suoalueita, sekä useita merkittyjä ja hyvin hoidettuja telttapaikkoja yön yli retkeileville liito-oravan tähystäjille. Liito-orava onkin puiston tunnuseläin, joten jos ihmettelet mikä ylitsesi liitää pimeässä yössä, niin se ei välttämättä ole lepakko.
Nuuksioon on helppo saapua niin julkisilla kulkuvälineillä kuin omallakin autolla. Käytännössä patikoinnin voi aloittaa oikeastaan miltä vain puolen kansallispuistoa.
Suosituinta seutua on ehdottomasti puiston keskiosa, johon pääsee Pitkäjärven itäpuolta tulevaa tietä pitkin joko bussilla, omalla autolla tai vaikka polkupyörällä. Reittiä suunnitellessa voi kiintopisteeksi ottaa esimerkiksi Haltian luontokeskuksen, Haukkalammen tai Kattilan alueet.
Nuuksio on yllättävänkin monimuotoinen kansallispuisto, jossa kävijöille riittää tekemistä läpi vuoden. Tällä kertaa meidän reissu ajoittui lähes vuoden pimeimpään aikaan, joka tietysti tuo reissuun omat haasteensa niin lämpimänä pysymisen kuin reittien näkemisenkin suhteen. Meidän kesäisemmästä Nuuksion reissusta voit lukea lisää täältä
Sen verran oli poluilla liukasta, että kenkien jatkoksi vedettiin liukuesteet.
Otsalamppujen valossa Nuuksion talviset metsäreitit aukesivat aivan uudella tavalla
1. päivä: Valklammentien pysäköintialue - Takalan laavu
Me lähdettiin tähän reissuun eräänä tammikuun lopun pimeänä perjantai-iltana. Markus ja Matti saapuivat Veikkolaan, josta saatiin kyyti ihan Valklammentien pysäköintialueen lähelle Vihdin puolella.
Edellisviikkoina oli taivaalta tullut ajoittain runsaastikin vettä, joten lumihanget olivat muuttuneet osittain syviksi lammikoiksi, varsinkin vetisemmillä alueilla. Esimerkiksi parkkipaikalta lähdettäessä Klassarinkierroksen alku päättyi nopeasti pitkospuiden kadotessa suureen mustaan lammikkoon siinä kohtaa missä polun piti mennä.
Sen verran oltiin kartoitettu tilannetta etukäteen, että päätettiin seurailla pyöräreittiä, jonka talvi saa näyttämään mukavan erilaiselta, varsinkin tähtitaivaan valaistessa matkaa. Patikointi sujui joutuisasti ja ketään muita ei näkynyt olevan liikkeellä. Pahimmat tulvapaikat onnistuttiin välttämään ja pakastuva keli sai hiljalleen jäädytettyä vetisempiäkin polunpätkiä.
Seurailtiin pyöräreittiä aina Kattilaan asti, jossa pellonreunasta avautui upeat näkymät talviselle tähtitaivaalle. Kattilasta menee hyvä yhdysreitti Takalan laavulle, joka oli näin talvellakin helposti käveltävissä ihan vaelluskengillä, joskin muutaman puron yli joutui jo venyttämään hyppyjä hieman pidemmiksi. Matkaa tämän päivän retkeilyreitille kertyi kaikkiaan noin 7,5 kilometriä.
Takalan laavu on mukavalla paikalla mäen päällä, metsän keskellä. Laavun yhteydessä on puuvaja, huussi ja muutamia hyviä paikkoja teltan pystytykselle. Puutilannetta oltiin tiedusteltu jo etukäteen Haltian luontokeskuksesta, josta varmistettiin, että laavulla on puuhuolto ollut hoidossa. Hyvä näin, koska yöllä ilma pakastui noin -10 asteen paikkeille.
Kattilaan tultaessa pellonreunasta aukesi upeat näkymät pimenevään talvi-iltaan.
Purot olivat paisuneet ajoittain leveiksi sulamisvesien myötä.
2. päivä: Takalan laavu - Iso-Holma
Talviretkeily tuntuu välillä menevän varusteurheilun puolelle. Kyllä se vaan niin paljon mukavammaksi tekee reissut, kun voi herätä lämpimästä makuupussista, josta käsin keittelee kahvit hyödyntäen teltan järkevästi tehtyä absidia.
Aamu otettiin rennosti jälleen kerran. Varsinkin Matin aamupalat jäivät vähiin, kun hiiri oli käynyt yön aikana nakertamassa reiän rinkan sisällä olleeseen pähkinäpussiin. Koko minigrip-pussin oli tyhjentänyt, joten toivottavasti sillä sitten ruokkii perheensä koko talven yli. Jälkiruoaksi oli vielä haukannut palan täytettyä eväsleipää.
Leirissä riittää aina hyvin pientä puuhaa, kun pistää kamoja kasaan, keittelee vettä jne. Takalan laavu ei ole suoraan järven tai joen vieressä, joten esimerkiksi vedenhaku täytyy suorittaa mäen alla virtaavasta purosta. Tätä reissua helpotti jälleen kerran Savotan 10-litrainen vedenkantopussi, joka kuuluu meillä nykyisin vakiovarustukseen.
Joku oli yöllä nakertanut pussiin reiän ja vienyt koko sisällön parempaan talteen.
10-litran vedenkantopussi toimii hyvin apuvälineenä, kun vesipiste löytyy kauempaa.
Päivän patikointiosuuden aloitus venyi pitkälle iltapäivään. Rinkat selkään ja Takalan polkua vähän pohjoisempaan päin, kunnes saavuttiin Reitti 2000 yhtymäkohtaan. Siitä lähdettiin seurailemaan pyöräreittiä etelän suuntaan. Suhteellisen helppoa menoa eteenpäin raikkaassa talvisäässä.
Högbackan kohdalta suunnattiin sitten metsäpoluille, jossa piakkoin tulikin vastaan hieman tulvineempi alue. Pitkospuut olivat kuitenkin suurimmilta osin vedenpinnan päällä, joten ylitykset onnistuivat helposti. Muutamaa päivää aiemmin olisi varmaan vielä sukat saanut ihan kunnolla märäksi, varsinkin jos sandaaleissa liikkuu.
Käveltiin lopulta Nahkiaispolkua seuraillen Haukankierroksen yhtymäkohtaan. Tähän välille osuu jyrkkiä portaikkoja, jotka eivät onneksi olleet kovinkaan jäisiä. Mutta kyllä se kiipeäminen aina saa hien virtaamaan.
Kyllä siellä pitkospuut tuntuvat jalan alla. Uintireissulle ei jouduttu.
Rappuset olivat ajoittain aika jäisessä kunnossa, mutta kuitenkin helposti käveltävissä.
Haukankierros
Noin neljän kilometrin mittaiselle Haukankierrokselle mahtuu paljon hienoja maisemia ja se tarjoaa potentiaalisen vaihtoehdon myös päiväretkeläisille Nuuksiosta nauttimiseen.
Ilta alkoi jo pimentyä, kun ihailtiin retkeilyreitiltä aukeavia mahtavia kalliomaisemia hieman pilvisessä pakkasillassa. Taivallettiin vielä muutama kilometri otsalamppujen valossa ennen Iso-Holmaan saapumista. Kaikkiaan tälle päivälle tuli mittaa noin 9 kilometriä.
Laavuja Iso-Holmassa ei ole, mutta muutama tulipaikka löytyy kyllä. Puuhuolto oli taas pelannut, joten viriteltiin pimeässä järven rannassa liekit roihuamaan ja nautittiin virvokkeiden lisäksi aina yhtä maistuvat pussiruoat. Lopulta pystytettiin leiri metsän siimekseen siltä varalta, että järveltä alkaisi tuulla yön aikana.
Ilta alkoi olla jo pitkällä, kun nautittiin kallion päältä aukeavista maisemista.
Iso-Holmaan saavuttiinkin sitten jo pimeässä.
3. päivä: Iso-Holma - Valklammentien pysäköintialue
Yö sujui ilman kummempia ongelmia. Tasainen kuorsaus varmasti karkottaa viimeisimmätkin metsän oliot leirin lähettyviltä, joten rauhassa saatiin olla.
Tähän reissuun kaikki olivat suunnitelleet omat ruokansa ja liikkeellä oltiin kerrankin aika pienillä eväillä. Tästä johtuen toisenkin aamun aamupala jäi aika minimiin.
Heräilyjen jälkeen hörpättiin kahvit, syötiin mitä rinkasta vielä löytyi ja mietittiin mihin suuntaan sitä lähtisi etenemään. Päätettiin lopulta pitää päivä lyhyenä ja käveltiin kohti perjantain aloituspistettä eli Valklammentien parkkipaikkaa.
Siirtymä oli suurimmilta osin kelkan tekemää uraa, joten helpoksi oli taas tehty meneminen. Mukavaa ja hiljaista talvista metsämaisemaa. Puolitoista tuntia ja 4,5 kilometriä myöhemmin oltiin jo tilaamassa autokyytiä paikalle, joka veisi meidät lopulta Pizza Bar Weiccoon maistelemaan Mosquito-pizzaa. Sen sopivammalla tavalla ei reissua voi lopettaa.
Riipparin lämmöstä on välillä vaikea ponnistaa ulos aamun talvipakkasiin.
Ohuet hanskat kannattaa pitää mukana talviretkillä, niin pysyy leirihommissa lämpimänä.
Jälkipuinti
Liito-oravia ei valitettavasti nähty, mutta onneksi edes hiiri kävi meitä moikkaamassa leirissä. Nuuksion liito-oravakanta on muuten yksi Suomen tiheimmistä tunnetuista kannoista.
Nuuksio on kyllä aina mukava retkikohde, joka tarjoaa monimuotoista luontoa ja ajoittain vaativaakin menoa vaelluksille. Reittiverkosto on kattava ja kävelyn tylsistyttäessä voi puistoon tutustua vaikka pyörällä, kunhan pysyy merkityillä reiteillä.
Näin talvella ei myöskään montaa ihmistä poluilla nähty, joten aika rauhassa sai metsässä taivaltaa. Tosin taustalla oli muutaman viikon vesisateet ja paikoittaiset tulvimiset, joka varmasti vaikutti ihmisten päätöksiin pysyä mieluummin kotona.
Pimeillä poluilla kävelyssä on oma fiiliksensä ja hyvä otsalamppu auttaa nauttimaan siitä fiiliksestä. Kesästä ennestään tutut polut saavat aivan uuden ilmeen, kun pimeässä koittaa taivaltaa oikeita polkuja pitkin, ympäristön ollessa täysin valkoisena.
Yksi vastaus
Talviretkeily on kyllä ihan oma lajinsa!