Ennakkotunnelmat
Onko talvitelttailu pelkkää värjöttelyä notskilla ja hampaiden kalinaa makuupussissa, vai voiko siitä saada ”mukavia retkeilyfiiliksiä”? Ja mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon, jotta homma sujuu turvallisesti?
Talvi on tähän asti katkaissut oman retkeilykauteni tehokkaasti, varsinkin telttailun osalta. En ole nähnyt mitään mieltä lähteä jäätymään telttaan vapaaehtoisesti, joten talviretkeily on tarkoittanut lähinnä satunnaisia päiväreissuja nuotiopaikoille. Olen monesti muutenkin pilannut teltassa yöuneni juuri palelemisen takia, ja tästä syystä ajatus talvisesta telttayöstä ilman kamiinaa on tuntunut ihan tekemättömältä paikalta. Toisaalta olen innostunut retkeilystä vasta viime vuosina, joten ehkä tässä on poimittu kokemusten osalta ns. helppoja marjoja ensin.
Päätimme nyt Kallen kanssa testata, miten yöpyminen teltassa pakkaskeleillä luonnistuu. Kallella oli jo hieman kokemusta talvitelttailusta, minulla ei. Laittaisin testiin makuualustan, makuupussin, pukeutumisen ja kropan rasvakerroksen. Näistä vähiten olin huolissani jälkimmäisestä, eniten makuualustasta. Testiin menisi myös joulupukin kutoma joululahja: verkkoaluspaita.
Onko telttailu talvella pelkkää värjöttelyä?
Joulupukin kutoma verkkoaluspaita?
Saapuminen Teijon kansallispuistoon
Kohteeksi valitsimme Teijon kansallispuiston, jonne suhauttaa autolla kotoani Tapiolasta vajaassa kahdessa tunnissa. Tiesin puistosta löytyvän sopivan pituisia reittejä ja hyviä leiriytymispaikkoja, ja sen äärelle pääsisi myös kätevästi autolla. Puisto ei ole mikään kovin vanha kansallispuisto (perustettu vasta vuonna 2015), ja sen kävijämäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Kävin puistossa pari kertaa kesällä 2020 ja retkeilijöitä oli molemmilla kerroilla paljon. Ehkä yksi syy puiston suosioon varsinkin kesällä on se, että ihan sen vieressä sijaitsee kovin idyllinen Matildan kylä kauniine ruukkeineen ja hyvine ravintoloineen. Kiinnostavaa ja viihtyisää seutua kaikin puolin ja moneen tarkoitukseen.
Tuossa kun mainostin, että Teijon puistoon pääsee kätevästi, niin sanottakoon, että suhteellistahan tämä on. Kallelle matkanteon kätevyys ei nimittäin näyttäytynyt ihan samalla tavalla. Kalle asuu Vantaalla ja tuli luokseni Tapiolaan bussilla. Hänellä meni viikonlopun aikana matkoihin yhteensä kahdeksan tuntia, joten kyllä näitä reissuja saa oikeasti haluta tehdä, jos aikaa menee siirtymiin tuon verran. Pk-seudulta pääsee kyllä junalla Saloon ja sieltä ainakin kesäaikaan bussilla Matildaan, mutta sumplimme kyydit tällä kertaa näin.
Matildassa ei ole markettia
Kurvaillessamme Turun motarille muistin, että Matildassa ei ole kauppaa. Hoksasimme poiketa Lohjan ABC:lle ja tehdä ruokaostokset siellä. Mietintää aiheutti kuitenkin se, että miten vesihuolto kannattaa talvireissulla hoitaa. Järvet olisivat puistossa arvatenkin jäässä, mutta pinnan voisi hakata kirveellä auki ja ottaa siten veden ruoanlaittoon. Mutta mitenkäs juomavesi? Nappaammeko aina janon tullen järvestä vettä? Tai entä jos ostaa vettä kaupasta mukaan – jäätyykö se heti eli onko mitään järkeä siinäkään?
Pakkasasteita ei ollut tiedossa kuin muutama, eikä tarkoituksena ollut kävellä kamojen kanssa pitkiä matkoja, joten päädyimme ostamaan kaupasta mukaan viiden litran vesitonkan. Tämä osoittautuikin lopulta hyväksi valinnaksi, koska vesi ei jäätynyt pullossa, kun sitä aina silloin tällöin leirissä hölskytimme. Valmis juomavesi, joka piti halutessaan vain kiehauttaa lämpimäksi, teki leirielämästä muutenkin hieman mukavampaa. Yhtään pitemmälle reissulle tai siirtymille ei vettä kannata isoja määriä ehkä raahata.
"Kalle tokaisi pienellä sillalla pitkospuiden välissä, että vaihtaa sukat jalkaan. Ajattelin, että OK, anna mennä, omani ovat vielä kuivat. Kaveri tarkoittikin asiaa kirjaimellisesti, koska matka jatkui Kallella sukkasiltaan."
1. Reissupäivä: Matildajärven parkkipaikka - Teerisaari
Paikanpäällä Teijon kansallispuistossa kehitimme suunnitelmaksi seuraavan: kävelemme Matildajärven parkkipaikalta Roosinniemeen, ja jos siellä on rauhallista, jäämme sinne. Jos niemi on ns. varattu, jatkamme matkaa Puolakkajärven puolelle Teerisaareen. Oma rauha ei ole varsinkaan kansallispuistossa mikään itseisarvo, sen verran suosittuja ne ovat, mutta varsinkin nyt kun olimme yöpymisen osalta ns. jännän äärellä, toivoimme, että saisimme olla keskenämme ja säätää rauhassa.
Vähän ennen Roosinniemeä meinasin vetää kunnon lipat, kun aloin kikkailemaan go pro:n kanssa. Edellisen päivän plussakeli oli vaihtunut pakkasasteiksi, ja pitkospuut olivat nyt peilijäässä. Äkkiä sitä huomasikin, että kaikki vastaantulevat ihmiset köpsivät pitkospuita etanavauhtia. Kalle tokaisi pienellä sillalla pitkospuiden välissä, että vaihtaa sukat jalkaan. Ajattelin, että OK, anna mennä, omani ovat vielä kuivat. Kaveri tarkoittikin asiaa kirjaimellisesti, koska matka jatkui Kallella sukkasiltaan.
Tämä olikin itselleni ihan uusi viritys: sukkakengät. Vaikka aluksi kuittailinkin murtovaras -lookista, vaikutti vaihto fiksulta vedolta. Sukat olivat vedenpitävät ja niissä oli hyvä pito. Ja kun pääsee leiriin, voi sukat kääräistä kuivattamisen jälkeen rullalle pieneen tilaan. Sukat olivat Skinners Socks -merkkiset ja myöhemmin googlaamalla tsekkasin, että porukka käyttää tällaisia sukkia mm. maastojuoksussa ja kuntosalilla. Paljasjalkakenkien sukulaiset siis.
Kalle esittelee videolla sukkakengän tartarimaista pohjaa.
Teerisaaren laavu
Talsiessa polkuja muovikassit ja vesitonkka kädessä tuli kieltämättä piknik-fiilis, mutta mikäpäs siinä, talviselle piknikille tässä oltiinkin tavallaan menossa. Kunhan vain kantaa roskansa lopuksi pois, niin tyyli vapaa. Teerisaaresta löytyi laavu, huussi ja halkovaja. Kaikki nämä olivat tosi hyvässä kunnossa ja puita oli vajassa iso läjä. Tässä kansallispuistossa huolto pelasi hyvin. Ja onhan puisto tosiaan verraten uusi, mistä ovat osoituksena selkeät opasviitat ja hyväkuntoiset rakennukset. Oli myös tilanteeseen hyödykästä, että puut eivät olleet valmiiksi ”polttopuumitassa”, koska pienellä sahausurakalla sai kropan lämpimäksi.
Minä tein polttopuut ja Kalle kiehutteli teet. Tykkäsin aiemmin kantaa mukanani kuksaa, mutta luovuin tästä tavasta vuosi sitten. Vaikka olin tehnyt kuksalle vaikka minkälaiset kahvirasvakäsittelyt, tuli juomaan aina puun makua. Tykkään kuksaan liittyvästä ”retkeilyromantiikasta”, mutta se ei vain tunnu käytännölliseltä astialta. Toisaalta nykyinen emaalimukini polttaa kädet ja huulet jos ei muista varoa, joten ei kovin käytännöllinen sekään :D. Löysin mukin aikanaan jostain Porvoon vintage -liikkeen perähyllyltä ja sillä nyt mennään, toistaiseksi.
Lähetkö teelle? Kuuma juoma pitää mielen virkeänä talviretkellä.
Puolakkajärven lenkki ja talvitelttailua Teerisaaressa
Luonto näytti tähän aikaa vuodesta karulta. Maassa ei ollut lunta, mutta yöksi oli luvattu pientä lumisadetta. Järveltä kävi rantaan kylmä viima. Paikallaan istuessa tuli nopeasti kylmä, ja päätimme, että pistämme teltat pystyyn ja teemme sen jälkeen pienen kävelylenkin. Kiersimme vastapäivään Puolakkajärven, mistä tuli reilun viiden kilsan lenkki. Pimeys iski puolivälissä kierrosta kerralla päälle ja samalla alkoi satelemaan kevyesti lunta. Ostin syksyllä Lapin reissusta viisastuneena uuden otsalampun, mallia Lumonite Compass R. Lampulla valaisee vaikka pienen kylän, vaikka se ei painakkaan paljoa. Vempeleen avulla oli helppo kävellä juurakkoisella polulla, mutta pitkospuilla sai olla edelleen kieli keskellä suuta.
Saaressa pistimme loimut nuotioon ja retkiruokailun käyntiin. Luvassa oli kanapastaa. Paistoimme kanat kaasukeittimen avulla pannulla ja makaronit kiehutimme kattilassa nuotion päällä. Kokkaillessa tuli mukavasti pientä seikkailun fiilistä: ulkona oli sysipimeää ja koko ajan tiesi, että ei tästä olla ruoan jälkeen lämpimään mökkiin lampsimassa.
Kokkailussa sai myös ajatukset pois kylmästä kelistä. Lämmin ruoka maistui hyvin ja kello oli noin 19, kun saimme syötyä. Sen jälkeen sitten huomasikin, mikä ero on talvikauden leirielämällä ja talvitelttailulla muihin vuodenaikoihin verrattuna. Vaikka nuotiossa oli kunnon tulet, oli jostain kohtaa kroppaa aina kylmä. Jaksoimme steppailla ja jutella notskin äärellä kaksi tuntia, kunnes päätimme luovuttaa ja lähteä telttoihin.
Retkiruokaa Eturepun tyyliin. Kanat ja paprikat siinä…ruskettuu.
Nukkuminen talviretkellä
Huonona nukkujana jännitin etukäteen mitä yöstä tulee. Olin lukenut kaikenlaisia niksejä siitä, miten makuupussissa voisi pysyä lämpimänä pakkasöillä, mutta koska en uskaltanut koittaa kaikkea mahdollista kerralla, ajattelin tehdä ihan perusjutut mahdollisimman hyvin. Pukee lämpimästi päälle, juo kuumaa ennen nukkumaan menoa ja sulkee makuupussin kaula-aukon tiukalle, ettei tule kylmää ilmaa sisään.
Kuulostaa itseasiassa helpommin sanotulta, kuin tehdyltä. Ei tuntunut nimittäin helpolta arvioida, kuinka paljon vaatetta on sopivasti, ettei yöllä tule kylmä eikä hiki. Juomaakaan en halunnut litkiä liikaa, ettei yöllä tarvitse kuoriutua ulos tarpeille. Toisaalta olin varautunut henkisesti myös siihen, että en nukkuisi yhtään. Ihan sama – ehkä yö menisi jännittäessä ja talvitelttailu kokemuksena sellaisenaan.
"Pikkuhiljaa pääsin koteloitumaan ja rauhoittumaan pussin sisälle ja tunsin, kuinka lämmin virtsa alkoi lämmittää mukavasti sisäreisiä."
Makuualustan osalta päädyin tekemään hasardiviritykset. En omista talvimakuualustaa, joten otin mukaan kolmen vuodenajan alustan ja paksuhkon solumuovipatjan. Yleensähän solumuovipatjaa käytetään varsinaisen makuualustan alla, jolloin se eristää maasta hohkaavaa kylmyyttä ja suojelee ilmatäytteistä makuualustaa neulasilta ja muilta tikuilta.
Noh, yllättäen makuualustani, joka ei ole talvikäyttöön, tuntui aivan helvetin kylmältä selkää vasten, joten päätin vaihtaa alustojen paikkaa keskenään. Eli ilmatäytteinen alusta alle ja solumuovipatja päälle. Olo muuttui heti – selässä ei tuntunut yhtään kylmältä, mutta ergonomia hävisi sen sileän tien. Valitsin kuitenkin tämän vaihtoehdon, koska mieluummin unta selkä paskana, kuin ei unta yhtään.
Räplätessä makuupussin ja muiden kamojen kanssa alkoivat näpit jäätyä ja hommassa oli hyvää sähellyksen makua. Pikkuhiljaa pääsin koteloitumaan ja rauhoittumaan pussin sisälle ja tunsin, kuinka lämmin virtsa alkoi lämmittää mukavasti sisäreisiä. Ei vaan, paikat pysyivät muutenkin lämpimänä ja pussissa oli yllättävänkin kiva köllötellä. Kallen teltastakaan ei kuulunut enää ähinää, joten leirissä hiljaisuus.
Etualalla Kallen Husky-teltta ja takana Matin MSR Hubba Hubba.
Retkeilijä on koteloitunut. Hyvää yötä.
2. Reissupäivä: Teerisaari - Matildajärven parkkipaikka
Aamuun heräsin selkä tuhannen jumissa, mutta silti kovin tyytyväisenä. Yö meni hyvin. Heräilin yöllä pari kertaa, mutta onneksi vain hetkeksi. Olin illalla survonut yhden ylimääräisen paidan jalkopäähän lämmikkeeksi, mikä osoittautui älynväläykseksi. Järveltä kävi koko yön pieni tuuli, ja koska jalkopääni oli suoraan järveä kohti, tuntui viileä ilma nimenomaan jaloissa. Paidanmytty suojasi tuulelta sopivasti.
Yöllä oli satanut lisää lunta, ja vaikka lämpimästä pussista oli keljua kömpiä aamulla viileään keliin, virkisti valkoinen maisema mieltä. Nousimme Kallen kanssa teltoista suht samaan aikaan ja rupesimme virittelemään aamupalaa. Kaasukeittimen ehdoton hyöty on se, että sillä saa nopeasti kuumaa vettä. Hörppäsimme alkuun lämpimät kahvit ja rakensimme sen jälkeen silmiä hivelevän aamupalan: puuroa, kananmunia ja leipää.. sekaisin. Olin unohtanut luhani kotiin, joten vuolin itselleni lusikan. Tai ei se mikään lusikka ollut, muusinuijaa se enemmän muistutti.
Happymealin jälkeen pakkasimme kamamme ja aloimme tekemään lähtöä. Läheltä kuului ihmisten pulinaa ja koiran haukuntaa – Teerisaareen oli tulossa uusia vieraita. Heitimme tulijoille pari pölliä nuotioon ja lähdimme talsimaan. Pitkospuilla oli nyt lumen myötä ihan eri tavalla pitoa ja kävely sujui helposti. Kuljimme takaisin Matildanjärven parkkipaikalle kiertämällä Matildajärvi vastapäivään.
Matkalla vastaan tuli kymmenisen ihmistä ja kantamuksiensa perusteella selvästi päiväretkeilymielessä. Keli olikin tähän mainio; valkoinen maa ja muutama pakkasaste. Muutaman kilometrin kierros oli nopeasti tehty ja poistuimme puistosta autolla kohti Perniön ABC:ta. Ai että teki hyvää pestä vähän kasvoja, hörpätä kahvia ja upottaa hampaat berliininmunkkiin. Selvisimme ehjin nahoin ja enää oli edessä rattoisa kotimatka Kallen kertoessa jämävitsejä
.
Hitaat aamut. Teerisaaren laavun valkoinen maisema virkisti mieltä. Pari “haaraperusta” ja aamupalalle.
Happymeal sisälsi kahvia, puuroa, kananmunaa ja leipää. Leluna puusta veistetty lusikka.
Jälkipuinti
Tämä Teijon talvitelttailu pyrähdys oli oikein mainio kokemus. Löysimme perille ja takaisin, muonaa oli riittävästi ja se löysi tiensä sisään ja ulos kroppaa sopivilla hetkillä, ei tullut flunssaa eikä koronaa, nukkuminen onnistui ja reissu piti sisällään naurua ja kevyttä mieltä, ei liikaa puristamista. Minulla oli lähtökohtana lähteä ehkä enemmänkin opintomatkalle kuin nautiskelemaan, mutta tässä toteutuivat molemmat.
Stressiä vähensi toki paljon se, että mukana oli kaveri, joka katsoisi perään, jos polkisin aloittelijana kaikki miinat. Kallella on esimerkiksi hieno taito pakata kamansa niin, että tarvitseepa hän rinkasta mitä vaan, tai pitääpä teltta pistää nippuun ja lähteä liikkeelle kuinka nopeasti tahansa, menee tähän tosi vähän aikaa. Myös se, että reissukaveri osaa ajatella asioita askeleen pidemmälle, on monessa asiassa suuri apu. Kun itse pohdin lämpimän juoman tekemistä aamukohmeuteen, oli Kallella jo prosessi keittimen kanssa menossa.
Telttailu onnistuu myös talvella
Voisi sanoa, että telttaretkeily onnistuu ehdottomasti talvellakin, mutta on se tosi erilaista, kuin muina vuodenaikoina. Kaikenlainen puuhastelu, oli se sitten teltan pystytys tai ruoanlaitto, pitää kylmällä kelillä lämpimänä, mutta leppoisaa hengailua on talvitelttailuun vaikeaa yhdistää. Reissua suunnitellessa kannattanee ehkä miettiä päiviä vaikka aikajana-periaatteella ja hahmotella, kuinka kauan on tarkoitus viettää aikaa leirissä.
Ehkä talvella toimisi parhaiten se, että päivät tekee matkaa ja leirissä tapahtuu lähinnä vain syöminen ja nukkuminen. Aika voi muuten käydä leirissä tylsäksi, jos pitää keskittyä pelkästään lämmittelemiseen. Meillä toimi hyvin se, että laitoimme valoisaan aikaan teltat pystyyn ja teimme sen jälkeen kävelyn. Illaksi oli vain kokkaus. Pimeällä ja kylmässä teltan pystyttäminen olisi ollut taas jonkun verran hankalampaa.
Yhteenveto
Vielä yhteenvetona muutamia huomioitani turvallisuudesta ja muustakin talvitelttailuun liittyvästä:
Ps. Ai niin, se verkkopaita. Se tuli jäädäkseen. Malli on Aclima Woolnet Crew Neck Men. Sen ominaisuuksista löytyy netistä tietoa, mutta sanottakoon, että jos normikerrasto tuntuu hikisenä märältä selkää vasten, tämä ei tunnu. En pistäisi paitaa päälle markkinoille, mutta retkeilyyn ja ulkourheiluun se on loistotuote.
