Ennakkotunnelmat
Oli lokakuun loppu ja pohdimme viikonloppureissulle kohdetta. Metsäreissuja on tullut heitettyä useita, joten yritimme nyt keksiä jotain muuta kivaa.
Vaihtoehdoksi nousi melontareissu, mutta se mietitytti kylmien ilmojen takia. Viimepäivinä oli ollut yöpakkasia ja mun aikaisempi melontakokemus oli tähän asti kesähelteiltä.
Päätimme kuitenkin lähteä kokeilemaan ja katsomaan, paleltuuko takamus kanootinpenkissä.
Kohteeksi valikoitui Turpoonjoki, joka virtaa Liesjärveltä pohjoiseen. Se laskee Kuivajärven eteläpäähän ja on pituudeltaan n. 10km pitkä. Joki sopi suunnitelmiin mainiosti, koska se on sopivan lyhyt ja virtaukseltaan rauhallinen.
Liikkuisimme kohteeseen julkisilla, joten kohde oli senkin takia passeli. Lähdimme reissuun tuttuun tyyliin kolmistaan. Kallella oli mukana packraft, ja minä ja Markus vuokrasimme yhteisen kanootin.
Vuokraus tapahtui Erärenki -nimiseltä yritykseltä ja sen osalta sujui kaikki mainiosti. Laitan reissutarinan loppuyhteenvetoon vielä tarkemmat tiedot kanootin vuokrauksesta sekä kokemuksia varusteista.
1. päivä: Kävely Kyynärän bussipysäkiltä Peukalolammin laavulle (7,5km)
Lähdimme perjantaina Kampista bussilla ja hyppäsimme pois Kyynärän pysäkillä. Ilta oli aurinkoinen, mutta viileä. Heti pysäkille jäädessä piti vedellä kevytuntuvatakkia päälle.
Käppäilimme Kyynäränharjulle, jossa pidimme taukoa hienoissa maisemissa. Harjun länsipuolella aurinko laski horisonttiin tyynen Kyynäräjärven yllä.
Järven pinnalla näkyi paikoittain jääkerrosta. Harjun itäpuolella tunnelma oli erilainen – Juovanselkä oli tuulinen ja aallokkoinen.
Jo tässä vaiheessa alkoi tulla perhosia vatsaan melontaa ajatellen. Mitäköhän sieltä olisi huomenna luvassa?
Kyynärän bussipysäkiltä oli lyhyt kävelymatka Liesjärven kansallispuistoon.
Lokakuun lopun auringonlasku tyynen Kyynäräjärven rannalla.
Pystytimme Peukalolammin laavun lähelle teltat, teimme ruoat ja istuimme iltaa nuotion ääressä. Laavu on muuten toimiva, mutta hyviä vedenottopaikkoja on vähän niukasti.
Vieressä on kyllä pieni Peukalolammi, mutta sen seisovaa ja sameaa vettä ei halua juoda ilman huolellista puhdistamista. Muistimme tämän entuudestaan ja kannoimme mukanamme laavulle riittävästi juomavettä.
Hommasin ennen reissua Tori.fi:stä Joutsenen Tauko-takin ja otin sen testiksi matkaan mukaan. Aivan mahtava takki, sen voi sanoa jo yhden reissun jälkeen. Sillä on juuri nimensä mukainen funktio eli sopii taukoihin ja viileän kelin leirielämään.
Telttapaikka Peukalolammin laavun takana.
Peukalolammin halkovaja ja Joutsenen Tauko-takki.
2. päivä: Kävely melontapaikalle ja Turpoonjoen melonta (2km + 14,5km)
Sovimme Erärengin kanssa, että he toimittavat kanootin meille valmiiksi osoitteeseen Kanteluksentie 710.
Paikka on sillan kupeessa ja se on hyvä lähtöpiste melonnalle. Kävelimme aamulla Peukalolammin laavulta sillalle, jossa kirkkaan oranssi kanootti odottikin jo melojia.
Kalle täytti packraftin ja veti kuivapukua ylle. Muodonmuutos oli sekä paatilla että miehellä huomattava. Kyseinen packraft on mallia Anfibio Rebel ja se painaa pakattuna hieman yli 2 kg. Kalle oli pakannut sen tiiviisti rinkkansa päälle.
Nyt pumppauksen jälkeen nurmikolla komeili pullea ja vesikelpoisen näköinen kumivene. Mies oli puolestaan itse muuttunut retkeilijästä motoristiksi. Niin se vaan kylmä vesikeli vaatii kunnon varusteet.
Kanootti odotteli valmiina sovitussa paikassa. Packraft oli mukana omasta takaa.
Kuivapuku on packraft-melojan paras kaveri. Ainakin lokakuun lopulla.
Pakkasimme Markuksen kanssa rinkat kanootin keskiosaan. Olin muistanut ottaa tuurilla mukaan jätesäkin, johon tungin rinkan suojaan pärskeiltä.
Tämä osoittautui hyödylliseksi tavaksi suojata rinkka, koska meloin itse kanootin takana. Aina kun nostin melan kanootin yli toiselle puolelle, valui melasta vettä rinkan eli jätesäkin päälle.
Erärenki oli laittanut kanoottiin valmiiksi melat, kelluntaliivit, äyskärin sekä vaijerin ja lukon, jolla kanootin onnistui kiinnittämään rannassa puuhun. Mukana oli myös laminoitu kartta, josta pystyi katsomaan hyvin reittiä.
Melontareitti: Kanteluksentie 710 - Raanpään laavu (14,5km)
"Syksy oli sen verran pitkällä, että tyynissä poukamissa oli kevyttä jäätä pinnalla."
Hyppäsimme vesille ja tunnustelimme miltä mela tuntuu kädessä. Jo lyhyen matkan jälkeen tuli fiilis, että oli oikea päätös lähteä tekemään tätä melontareissua.
Syksyn värejä oli upea katsella vesirajasta. Pakkasta oli ehkä yksi aste, mutta aurinko antoi pientä lämpöä.
Syksy oli sen verran pitkällä, että tyynissä poukamissa oli kevyttä jäätä pinnalla. Vastaan tuli kohta, jossa jäätä oli koko joen leveydeltä. Jää oli kuitenkin hentoa ja se rikkoutui melan painosta.
Kanootin kanssa nämä kohdat eivät olleet haasteellisia, mutta packraftin osalta sai taiteilla tarkemmin.
Kevytkin jää voi olla reunasta terävää ja siihen ei mielellään pökkää kumiveneellä. Menimme kanootilla jäänmurtajana packraftin taiteilleissa vanavedessä.
Upean syksyinen keli melontareissulle.
Jätesäkki suojasi rinkkaa Turpoonjoen pärskeiltä.
Ensimmäinen kantopaikka tuli vastaan jo noin reilun kilometrin kohdalla Vistinkosken kohdalla. Kantomatka ei ole mitenkään pitkä, vain ehkä 20m. Käytännössä vesipeli ohjataan pieneen poukamaan, josta se kannetaan pienen töyrään yli taas uudestaan vesille.
Matka jatkui Turpoonjoen vaihtelevaa ympäristöä pitkin. Välillä joki kiemurteli varjoisen kuusikkometsän lomassa, välillä tultiin avaremmille alueille. Muutamassa kohtaa oli puu kaatunut joen yli, mikä tarkoitti ylimääräistä kantoreissua.
Yhdestä kohtaa olisimme selvinneet ilman kantamista, jos mukana olisi ollut retkisaha. Isosta puusta olisi voinut sahata pari oksaa poikki, jolloin packraft olisi mahtunut pujahtamaan oksien lomasta puunrungon ali.
Myrsky oli kaatanut melontareitille muutaman puunrungon.
Packraftilla sai päästellä ihan tosissaan.
Virtaus Turpoonjoessa on leppoisaan melontaan juuri sopiva. Se kuljettaa hitaasti eteenpäin eikä käy rajuksi missään kohtaa. Kevään sulamisvesien aikaan virtaus voi olla joessa toki hieman kovempi.
Joessa oli nyt muutamia kohtia, joissa saa olla kivien osalta tarkempana. Näissäkään kohdissa virtaus ei ollut liian voimakas, joten kiviin ehti reagoimaan hyvin.
Joen varrella on useissa kohti kesämökkejä, jotka olivat tähän aikaa vuodesta hiljaisia. Muutamilla mökkipihoilla haravoitiin tai tehtiin muita puhdetöitä talvea varten.
Monet mökkipihat olivat mielestäni todella idyllisiä ja niissä on muutenkin erilaista tunnelmaa, kuin järvimökeissä.
Joen varrella ollaan omassa rauhassa ja piilossa vähän kaikelta. Meikäläiset eli melojat ovatkin ainoita, jotka tätä rauhaa voi rikkoa, joten on hyvä noudattaa melontaetikettiä ja pitää sopivaa etäisyyttä mökkirantoihin.
Saapuminen Turpoon kantopaikalle.
Kärry helpotti kanootin siirtämistä.
Turpoon ja Portaan kylät
"Seuraavaksi saavuimme Portaan kylään, jonka kohdalla on todella idyllistä melontapätkää"
Toinen virallinen kantopaikka tuli vastaan Turpoon luona, jossa on patoallas ja koski. Rantautuminen tehdään taas joen oikealle puolelle jo kaukaa näkyvään laituriin.
Tässä kohtaa kantomatkaa on reilu 300m, mutta siirtymää helpottaa kärry, jonka päälle kanootin tai kajakin voi laittaa. Muistaa vaan lopuksi viedä kärryn takaisin laiturin läheisyyteen valmiiksi seuraaville melojille.
Turpoonkosken jälkeen joen maisema vaihtuu metsäisestä peltomaisemaksi. Molemmin puolin jokea alkaa näkymään maatiloja, ja melojan on mahdollista bongata lampaita ja lehmiä laiduntamassa.
Hiljaisen kuusikkotaipaleen jälkeen myös äänimaisema muuttuu ja ympärillä kuulee maatalouskoneiden hurinaa. Joki jatkuu kuitenkin rauhallisena liplatteluna eteenpäin.
Seuraavaksi saavuimme Portaan kylään, jonka kohdalla on todella idyllistä melontapätkää. Virta kuljettaa sillan alta ja rannoilla on vanhoja puutaloja hienoine puutarhoineen.
Tässä kohtaa ei tehnyt mieli meloa lainkaan, vaan lipua hiljaa eteenpäin ja katsella ympärilleen.
Liplattelua rauhallisessa Turpoon kylän maalaismaisemassa.
Melontareitin ehkä idyllisimmät kohdat osuvat Portaan kylään.
Yöpyminen Raanpään laavulla
Muutaman Turpoonjoen kiemuran ja koukeron jälkeen saavuimme Kuivajärven alapäähän, jossa putkahdimme ulos joesta. Valoisaa aikaa oli jäljellä vielä kaksi tuntia, joten aloimme melomaan rivakammin järvenselkää kohti Raanpään laavua.
Laavulle kävi aika kova ja kylmä tuuli, ja pistimme nuotion rannalla olevaan erilliseen nuotiopaikkaan. Keräsimme metsästä nuotioon risuja puuvajan ollessa tyhjä.
Saaren kansanpuisto on käsittääkseni tosi suosittua retkeilyaluetta ja polttopuiden menekki on varmasti sen mukaista. Kokkailimme ruoat ja istuimme iltaa nuotiolla pimeän laskeutuessa.
Aivan Raanpään laavun lähelle on rakennettu kaksi kolmion mallista mökkiä, jotka ovat retkeilijöiden vapaassa käytössä. Kyse ei ole mistään kaminallisita tuvista, vaan ihan puhtaasti pienistä mökeistä, jonne pääsee nukkumaan sateelta ja tuulelta suojaan.
Nämä mökit oli meille ihan yllätys, todella positiivinen sellainen. Tuuli puhalsi järveltä kylmästi ja oli mahtavaa päästä hiljaiseen mökkiin nukkumaan.
Pienet mökit Raanpään laavun takana tarjosivat nukkumapaikat tuulen suojassa.
Risujen polttelua Raanpään nuotiopaikalla. Polttopuita ei ollut enää tarjolla.
3. päivä: Raanpään laavu - Tammelan keskusta (8km)
Aamu oli kostea ja kylmä. Saderintama meni onneksi kauempana, joten taivaalta ei tullut niskaan mitään. Pakkasimme kamat, söimme aamupalan ja lähdimme kauhomaan.
Meloimme rantaviivan lähellä tuulen puhaltaessa järvellä. Päätimme mennä maisemareittiä eli meloa Kartanonmäen ja Seikkolinnanmäen välistä menevän sillan alta.
Tuuli rauhoittui, kun pääsimme Saarensalmen poukaman suojaan. Saaren kansanpuistoon täytyy kyllä tulla ehdottomasti uudestaan, sen verran hienoa miljöötä ja maisemaa se on.
Viimeiseen melontapäivään lähdettiin sumuisissa oloissa.
Saaren kansanpuiston maisemat olivat upeat.
Jatkoimme melomista, kunnes tulimme Pyhäjärven aavemmille vesille. Teimme lyhyen stopin Vohlessaaressa ihan tiedustelumielessä, että olisiko kyseinen saari hyvä yöpymispaikka tuleville retkille. Saaressa on kaikki tarpeellinen majoittumiseen, mutta kovin tunnelmallinen paikka se ei omasta mielestäni ole.
Viimeinen pätkä oli enää rauhallista melontaa Pyhäjärvellä kohti Tammelan keskustaa. Katsoimme kartasta sopivan paikan, jonne kanootin voisi pistää parkkiin.
Rantauduimme, laitoimme kanootin vaijerilla puuhun ja ilmoitin Erärengille sijainnin. Hän kuittasi myöhemmin, että paikka oli hyvä noutamiseen, koska siihen pääsi hyvin autolla viereen. Tässä koordinaatit paikan tarkkaan sijaintiin.
Reissu alkoi olla päätöksessä. Otimme pizzat ja bisset Tammelan tavernasta ja tilasimme taksin Forssaan. Ravintolan yrittäjä kertoi, että varsinkin kesällä pizzalle tulee yksi jos toinenkin meloja.
Samoin taksikuski kysyi heti, että olimmeko hyödyntäneet Erärengin palveluja melontareissulle. Selvästi paikallisten yrittäjien bisnes tukee toisiaan, hieno juttu. Forssassa hyppäsimme bussiin ja kohti Helsinkiä.
Nokka kohti Vohlesaarta.
Melontareissu päättyi Tammelan keskustaan.
Jälkipuinti
Pienistä ennakkoluuloista huolimatta syksyinen pakkasmelonta oli oikein mukava kokemus. Veden rajasta näkee luontoa aina eri vinkkelistä ja retkelle tulee erilaista tunnelmaa. Sekin on kiva, että kanootti tekee rankimman työn ja voi ottaa itse kantamusten osalta rennommin.
Eniten ennen tätä reissua pohditutti kylmä vesi. Jos kamat tai ukko kastuisi, tulisi kehnot oltavat. Kanootti oli kuitenkin vakaa meloa eikä meillä ollut kertaakaan lähellä kaatuminen.
Rantautuessa pystyimme aina astumaan ulos kanootista ilman, että jalat kastuivat. Meillä ei ollut saappaita eli menimme ihan perus vaelluskengillä. Vaatetta oli mukana reippaasti ja kerrospukeutumisella pärjäsi vesillä ja leirissä hyvin.
Turpoonjokea suosittelen kovasti. Se on helppo joki meloa ja eikä ole pituudeltaan kovin pitkä. Tykkäsin itse etenkin siitä, että joki on monessa paikkaa kapea ja kiemurtelee metsän siimeksessä. Oli jännittävää, kun ei tiennyt mitä mutkien takaa paljastuu.
