Vaellusreitti
Ennakkotunnelmat
Urho Kekkosen kansallispuisto on yksi Suomen komeimmista ja kävijämääriltään suosituimmista kansallispuistoista. Suomen toiseksi suurin kansallispuisto on alueena valtavan laaja, mutta retkeilijöille suurimmaksi osaksi helppokulkuinen. Vuosi toisensa jälkeen retkeilijät vaeltavat ihailemaan Ukk:n jylhiä tuntureita, kirkkaita järviä ja pulputtavia tunturipuroja, unohtamatta metsäisiä kairoja ja laajoja suoalueita.
Tässä postauksessa käydään läpi, kuinka meidän vaellus eteni syksyllä 2020, mitä reittiä kuljimme ja paljonko ruokaa oli mukana. Reissu oli meille ensimmäinen pidempi vaellus Lappiin, kestoltaan kuusi yötä. Yhteenveto reitistä, retkiruoista ja reissuvinkeistä löytyy tämän tarinan lopusta.
Saimme inspiraatiota reissuun suositun tubettajan ja eräoppaan Ali Leiniön Viikon vaellus Lappiin videolta. Ali teki viikon mittaisen reissun Urho Kekkosen kansallispuistoon syksyllä 2017. Viikon vaellus Lapissa on ollut Leiniön mukaan yksi hänen parhaista reissuistaan. Sitä se oli myös meille.
Videon perusteella puron ja joen ylityksiä on UKK:ssa aika paljon. Joko kahlataan lahkeet ylhäällä tai sitten saappaat messiin. Me lähdettiin vaellukselle Alin tapaan saappaat jalassa, joka ei välttämättä ollut kuitenkaan meille se paras vaihtoehto.
Popparit esiin. Katso Ali Leiniön viikon vaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa.
1. vaelluspäivä: Kiilopää - Suomunlatva (9 km)
Urho Kekkosen kansallispuiston vaellukset aloitetaan useimmiten Kiilopään tunturikeskukselta ja niin teimme mekin. Kiilopää on helposti saavutettavissa joko omalla autolla tai juna + bussi yhdistelmällä. Etelästä saapuvat voivat ottaa ensin junan Rovaniemelle ja jatkaa sieltä bussilla Kiilopäälle.
Ensimmäisenä vaelluspäivänänämme aurinko paistoi ja fiilis oli korkealla. Muutaman tunnin patikoinnin jälkeen saimme esimakua tuntureiden sään vaihtelevuudesta, kun piiskaava sadekuuro pakotti vetämään sadesuojat rinkkojen päälle ja kuoritakin siimoja kireämmälle.
Kiilopään maisemat tekivät sateesta huolimatta vaikutuksen ja alueen laajuus alkoi hahmottumaan. Kartanlukutaito tai suunnistustaitoinen reissukaveri on tunturissa korvaamaton.
Iltapäivällä saavuimme Suomunlatvan laavulle. Laavu vaikutti enemmänkin levähdyspaikalta, kuin paikalta, johon jäädään yöksi. Muutaman kilometrin päässä on selkeästi suositumpi leiriytimispaikka, Suomunruoktu, joka on monen Kiilopäältä aloittavan vaeltajan ensimmäinen yöpymispaikka.
Päätimme jäädä ensimmäiseksi yöksi rauhalliselle Suomunlatvalle ja pystytimme teltan lähelle edessä pulputtavaa tunturipuroa. Emme voineet vastustaa kiusausta virkistäytyä raikkaalla vedellä ennen ruoanlaiton aloittamista.
Iltapäivän ja alkuillan aikana laavulla piipahti muutama muukin retkikunta. Keskusteluissa kävi ilmi, että kaikki retkeilijät olivat suuntaamassa Sokostin juurella sijaitsevalle Luirojärvelle. “Luiron” maisemat on kuulemma puiston parhaat.
Laavun alapuolella pulputtaa tunturipuro.
Kasvojen huuhtelu.
2. vaelluspäivä: Suomunlatva - Tuiskukuru (18 km)
Heräsimme toiseen vaelluspäivään hyvällä jalalla. Purimme hiljakseen leiriä ja keittelimme aamupuuroa, aamukasteen kauneutta ihaillen. Huussiin mennessäni kuulin laavulta kuorsausta ja tuhinaa.
Myöhään edellisenä iltana paikalle oli saapunut pari leppoisaa retkeilijää, joiden kanssa istuskelimme nuotiolla hyvän tovin. Kaveruksilla ei ollut telttaa mukana lainkaan, vaan he olivat suunnitelleet yöpyvänsä laavuilla ja autiotuvissa. Kansallispuiston alueella on kymmenittäin autio- ja varaustupia.
Jätimme Suomunlatvan telttapaikan koskemattomaan kuntoon ja kaverukset kuorsaamaan. Toisen päivän patikointi sujui lennokkaasti sateen puhdistamassa tunturimaastossa ja pian ohitimme myös Suomunruoktun.
Päätimme ottaa päivän päämääräksi Tuiskukurun, josta jatkaisimme seuraavana päivänä Luirojärvelle. Kartan mukaan nopein reitti kulkee Salonlammin laavun kautta, josta pääsee tasaisempaa reittiä kohti Tuiskukurua.
Jutustelun ja reippaan kävelyn lomassa, havahduimme tamppaamasta jyrkähköä mäkeä, vaikka tämän piti olla tasainen reitti. Nopea vilkaisu karttaan paljasti mäen Vintilätunturiksi.
Tajusimme tehneemme pienen suunnistusvirheen Aitaojan nuotiopaikan kohdalla, mutta emme jääneet harmittelemaan muutamaa lisäkilometriä, sillä tunturin laelta aukesi hienot maiset.
Kartanlukijalla tilanne hallinnassa. Maisemien lisäksi tauolla aukesi eväät.
Pitkän, mutta antoisan patikointipäivän päätteeksi saavuimme Tuiskukurulle. Iskimme teltan pystyyn lähelle yhtä leirin kolmesta nuotiopaikasta. Parhaan näköinen telttapaikka viereisen mäen päällä oli valitettavasti jo varattu.
18 km patikoinnin, tukevan illallisen ja henkilökohtaisen huollon jälkeen istuskelimme vielä iltanuotiolla teekupit kädessä. Toisena päivänä reissu saatiin polkaistua kunnolla käyntiin. Ensimmäisen päivän maltillinen siirtymä oli toiminut hyvänä verryttelynä kropan herättämiseksi vaellusmoodiin.
Fiilis, kun istahdat varvikkoon.
Msr Hubba Hubba teltta.
3. vaelluspäivä: Tuiskukuru - Luirojärvi (8,5 km)
"Muutama hiertymä unohtui nopeasti, kun löysimme lähes täydellisen telttapaikan Luirojärven rannalta."
Tehokkaan kakkospäivän ansiosta Luirojärvelle oli kolmantena vaelluspäivänä matkaa enää n. 10 km. Päivän reittimme kulki melko tasaista maastoa Aamupäiden ja Ampumakankaanvaaran välistä.
Luirojärven lähestyessä huomasin ensimmäistä kertaa rasitusta saapasjaloissani. Muutama hiertymä unohtui nopeasti, kun löysimme lähes täydellisen telttapaikan Luirojärven rannalta. Uitin hetken jalkojani kirkkaassa järvessä, samalla reissun toistaiseksi upeinta maisemaa ihastellen.
Edessä kohosi kaksi kukkulaa, joista korkeampi on nimeltään Sokosti. Leiniön videolta bongaamamme Luirojärven rauhallisempi puoli teki ison vaikutuksen. Päätimme tehdä seuraavana päivänä patikan Sokostin huipulle, mikäli sää olisi suosiollinen.
Leirimme lähellä ei majoittunut muita. Äänistä päätellen suurin osa retkeilijöistä leiriintyi järven toisella puolella, lähempänä huoltorakennuksia ja saunaa.
Siirryimme laavulle valmistamaan illallista reissun puolivälin kunniaksi. Illan menuna oli tortilloita kaura-kasvistäytteellä, sulatejuustolla ja kuivalihalla ryhditettynä. Jälkiruoaksi paistoimme pieniä korvapuusteja Jetboilin Skillet-pannulla ja kiehuttelimme jekkukaakaota.
Onnistuneen illallisen jälkeen ja illan jo tummuessa istuskelimme vielä iltanuotiolla teekupit kädessä, kunnes nukkumatti saapui leiriin ja heitti unihiekkaa naamallemme. Nähdään huomenna Sokosti.
Luirojärvi ja Sokosti.
Korvapuustit ja Jetboil Skillet.
4. vaelluspäivä: Sokosti – Luirojärvi - Paasjoen nuotiopaikka (n. 25,5km)
Rennon illanvieton jälkeen nukuimme hieman tavallista pidempään, kunnes heräsimme sateen ropinaan. Arvoimme saisimmeko sopivaa rakoa Sokostin valloitukselle. Mikäli sade yltyisi ei sinne olisi järkevää lähteä. Hetken päästä päivä kuitenkin kirkastui ja myöhäisen aamiaisen jälkeen pakkasimme mukaan kevyen päiväretkivarustuksen.
Sokostin huiputus
Kävely Luirojärveltä kohti Sokostia tuntui upealta ilman 20 kg:n rinkkoja, jotka jätimme leiriin. Matkalla katsastimme mm. retkeilijöiden suosiossa olevan saunan. Luirojärven sauna tai Sokostin huiputus tuntui olevan lähes jokaisen vaelluksella tapaamamme ToDo-listalla.
Luirojärveltä Sokostin huipulle on matkaa n. 7 km. Reitti on alkuun mukavaa metsäpolkua, jonka jälkeen aloitetaan tasainen nousu. Viimeiset sadat metrit huipulle könytään louhikkoista kivikkoa kavuten.
Ilma oli kirkas ja näkyvyys hyvä, joten huiputus onnistui hyvin. Parhaat maisemat aukesivat kuitenkin ehdottomasti muutama sata metriä tuulista huippua alempaa. Aurinkoiseen rinteeseen olisi ollut kiva jäädä vaikka lounaalle, mutta eväitä ei tullut mukaan. Edestakainen matka Luiron ja Sokostin välillä osoittautui yli puolen päivän retkeksi.
Sokostilla sattui olemaan hieno keli, nähtiin myös mediheli.
Sokosti on korkein Saariselän tuntureista. Sen lakipiste on 718 metrin korkeudessa.
Päätimme jatkaa matkaa Luirojärveltä vielä samana iltana, koska iltapatikka keventäisi oleellisesti loppuvaelluksen tallustelua.
Arvioimme, että matkaa seuraavaan määränpäähämme eli Paasjoen nuotiopaikalle olisi n. 12 km ja tasaisessa maastossa taittaisimme sen hämärästä huolimatta vaivatta. Nuotiopaikalle saapuisimme otsalamppujen valaistuksella viimeistään ennen puoltayötä.
Sokostin huiputus oli lisännyt itseluottamustamme. Lähdimme Luirojärveltä liikkeelle ruokailun ja leirin purkamisen jälkeen hieman ennen auringon laskua. Luulimme lähteneemme leppoisalle ja tunnelmalliselle iltasiirtymälle kohti seuraavaa yöpaikkaa. Voi pojat kuinka väärässä olimmekaan.
"Pimeys laskeutui ja adrenaliini nousi. Nyt oli parempi pysyä rauhallisena.
Yövaellus: Luirojärvi - Paasjoen nuotiopaikka
Hämärä hiipi välittömästi Luiron järvimaisemien jäädessä taka-alalle ja pian huomasimmekin saapuneemme suolle. Oli aika sytyttää otsalamput.
Kartan mukaan reitti kulkee suon poikki, mutta vellimäinen maasto oli selvästi laittanut retkeilijät kokeilemaan vaihtoehtoisia väyliä. Etsimme hetken aikaa parasta reittiä toiselle puolelle, kunnes näimme edessämme kaatuneen puunrungon ja päätimme mennä sitä pitkin märimmän kohdan yli.
Matti meni edeltä ja otti ensimmäisen askeleen. Minä seurasin ja otin ensimmäisen askeleen. Matti otti toisen askeleen ja minä otin ensimmäisen harha-askeleen. Samassa huomasin olevani polveani myöten jumissa keskellä pimeää ja kylmää suota. Rimpuilin hetken, mutta luovutin nopeasti. Tajusin, että en välttämättä pääse yksin ylös.
Luirojärven polkuja.
Vaellussauvat palveli vetelässä maastossa.
Pimeys laskeutui ja adrenaliini nousi. Nyt oli parempi pysyä rauhallisena ja toivoa, ettei Matti uppoa samassa rytäkässä. Sekunnit ja minuutit tuntuvat pitkiltä. Matti onnistui könyämään itsensä takaisin kuivalle maalle ja aloitti pelastusoperaation.
Sain avattua rinkan nyörit ja oloni keveni. Opin, että suota ja vesistöjä ylittäessä kannattaa aina pitää rinkan tukivyöt auki. Näin rinkan painosta pääsee helpommin eroon, kun tilanne on niin sanotusti päällä.
Seuraavaksi Matti heitti jo vaellussauvoja minua kohti, joiden avulla sain kammettua itseni ylös suosta. Poistuimme omia jälkiämme pitkin takaisin kovemmalle maaperälle, jossa pystyin kirjaimellisesti huuhtelemaan pahimmat paskat pois housuistani.
Säikähdyksellä selvittiin, mutta nyt tarkkuutta. Oli jo lähes täysin pimeää, kun löysimme lopulta oikealle polulle. Yö-vaelluksemme oli kuitenkin vasta alussa.
Tunnelmia suolta ja suosta.
Olimme väsyneitä, mutta samaan aikaan enemmän hereillä kun pitkään aikaan.
Patikointia pimeässä
Suo episodin jälkeen matka taittui muutaman kilometrin rivakasti adrenaliiniryöpyn jälkihuuruissa. Päivä oli kuitenkin ollut pitkä. Sokostin huiputus ja suohon sukellus olivat kuluttaneet voimiamme.
Lisäksi pimeässä tarpomamme polku osoittautui ennakoitua vaikeakulkuisemmaksi. Kivet, juuret ja pienet mutkittelevat nousut tuntuivat jaloissa. Olimme väsyneitä, mutta samaan aikaan enemmän hereillä kun pitkään aikaan.
Tunsimme jokaisen solumme olevan herkillä, kun vilkuilimme puiden latvojen takana pilkistelevää kuuta ja kuuntelimme pusikoissa rapistelevia elukoita.
Sitten se iski, nivusissa asti vihlaiseva polvikipu. Suossa räpiköinti ja kova maasto olivat aiheuttaneet jonkin asteen venähdyksen polvessani. Pidimme taukoa ja kuljimme entistä hitaammin, mutta kovin pitkäksi aikaa emme voineet kerralla pysähtyä. Koleassa yössä liike piti lämpimänä.
Vuorokausi oli edennyt jo yön pikkutunneille, eikä meillä ollut täyttä varmuutta sijainnistamme. Kaiken järjen mukaan Paasjoen nuotiopaikan piti olla ihan huudeilla. Voiko olla mahdollista, että olimme eksyneet tai kulkeneet pimeässä paikan ohitse?
Näitä pohtiessa kuulimme puron solinaa ja saimme vainun. Matti ylitti puron ja huikkasi, että oikeassa paikassa ollaan. Jumaleissön, olimme perillä! Kello oli n. kaksi yöllä, kun raavimme nuotion tulille ja lämmittelimme itsemme kuivaksi. Sen jälkeen pystytimme teltan ja söimme.
Pitkän päivän päätteeksi Matti palkitsi itsensä vielä lämpimällä kattilasuihkulla. Minä palkitsin itseni särkylääkkeellä ja kupillisella yrttijuomaa. Kummankaan meistä ei tarvinnut odottaa unta kovin pitkään.
Retkeilijän suihku.
5. vaelluspäivä: Paasjoen nuotiopaikka – Lankojärvi – Rautulampi (n. 15,5 km)
Aamulla kömpiessämme ulos teltasta huomasimme, kuinka kaksi retkeilijää pakkaili kamojaan n. 20 metrin päässä meistä. Olimme olleet täysin tietämättömiä naapureistamme. Onneksi retkeilijät olivat kuulemma nukkuneet sikeästi, emmekä olleet häirinneet heidän untaan.
Aamulla leiripaikkamme näytti oikein viihtyisältä. Matkamme jatkui Paasjoen nuotiopaikalta, Lankojärven kautta, kohti Rautulampea. Sää oli epävakainen ja saimmekin nauttia auringon ja sadepilvien piiloleikistä. Kovimman kuuron otimme vastaan vaellussauvoilla tuetun telttapressun alla.
Sateensuojassa telttapressun alla.
Lankojärven kohdalla polveni huusi taas sen verran hoosiannaa, että oli aika pitää tauko ja ottaa särkylääke. Mukana oli myös ideaalisidettä, jonka kiedoin polveni ympärille. Ensiapu osoittautui toimivaksi ja matka pääsi jälleen jatkumaan.
Lankojärvellä oli myös yksi puiston lukuisista vesistön ylityksistä. Kaikkiaan vedet olivat olleet vaelluksemme aikana melko matalalla, joten ylitykset sujuivat vaivattomasti. Varsinkin saappailla.
Saappaat eivät kuitenkaan tue jalkoja samalla tavalla kuin vaelluskengät. Kovia polkuja kipeällä polvella tallatessani päätin, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen pidempi vaellukseni saappaat jalassa. Ylityksiä varten mukana voi jatkossa kantaa kevyitä sandaaleja, jotka toimivat myös leirikenkinä.
"Illallisen aikana kävimme läpi mm. Erä-Karin elämänkerran, hänen suosikki romminsa ja meidän vaelluksemme."
Rautulampi
Alkuillasta saavuimme Rautulammille. Päivän patikan jälkeen oli jälleen voittajafiilis. Huomenna olisi viimeinen vaelluspäivä! Rautulampi on hieno paikka ja hyvillä puitteilla varusteltu. Löysimme mukavan telttapaikan ja pystytimme teltan viimeistä kertaa tällä reissulla, jonka jälkeen siirryimme lammen rantaan valmistelemaan illallista.
Katso videolta, kuinka teltta nousee pystyyn puolessa minuutissa.
Rautulammin rannassa, auringonlaskua ihaillessani, kuulin selkäni takaa aidon kuuloista jänkää: ”Jumalaut, mitä mörköä sielt nousee. Sain äskö pari kilon vonkaletta.” Erämies kertoili kalaonnestaan.
Mies osoittautui melkoiseksi tarinankertojaksi, paikalliseksi koiravaljakon ajajaksi ja eräoppaaksi. Erä-Kari liittyi ruokaseuraksemme iltanuotiolle.
Illalisen aikana kävimme läpi mm. Karin elämänkerran, hänen suosikki romminsa ja meidän vaelluksemme. Seuramies jakoi meille liukuhihnalta hyviä vinkkejä retkeilyyn liittyen.
”Tiiättekö, mikä on paras keino saada sukat kuivaksi teltassa? Laittaa ne makuupussin jalkopäähän, avaa alavetoketjua raolleen ja pumppaa jaloilla ilmaa liikkeelle.” Näin syntyy ilmeisesti lappalainen kuivauskaappi. Kuivauskaapin lisäksi Karilla oli hallussa GPS-laitteet ja kännykän karttasovellukset huomattavasti meitä paremmin.
Illan hämärtyessä Rautulampi alkoi hiljentyä, mutta Erä-Karin tarinat jatkuivat. Nauroimme ja mietimme, että tuossa olisi täydellinen opas Urho Kekkosen kansallispuistoon. Harmi, että törmäsimme herraan vasta viimeisenä iltana.
Rautulampi päivällä.
Rautulampi iltavalaistuksessa.
6. vaelluspäivä: Rautulampi – Kiilopää (n. 11km)
Heräsimme viimeiseen vaelluspäivään hyvällä fiiliksellä. Jäljellä oli enää reilu 10 km siirtyminen takaisin lähtöpisteeseen, upeissa Kiilopään maisemissa. Matka taittui aurinkoisessa kelissä ja puimme samalla läpi reissun antia.
Viikon vaelluksemme oli tarjonnut sopivasti haasteita ja yllätyksiä. Lisäksi olimme saanet nauttia uskomattoman kauniista luonnosta ja oppineet paljon uutta. Palasimme takaisin parkkipaikalle muuttuneina miehinä. Ainakin muutamaa ikimuistoista kokemusta rikkaampina.
Tässä vielä reitti ja Lapin Kullan ääressä tekemämme huomiot reissusta.
