Ennakkotunnelmat
”Perse on niin kipeä, että on pakko nukkua mahallaan”. Näissä tunnelmissa painoin päätä tyynyyn Teijon kansallispuistossa kolmannen pyöräilypäivän jälkeen kohti Turkua.
Pakitetaanpa hieman. Tähän reissuun lähdettiin, kuten joskus aiemminkin, aavistuksen takki auki. Tarkoituksena oli käyttää yksi kesän lomaviikoista ulkoiluun ja päätimme kaverini Juliuksen kanssa toteuttaa sen polkemalla fillareilla Helsingistä Turkuun.
Otin reissulle lainaksi kaikki pyörään kytkettävät laukut, sillä en omistanut entuudestaan kuin tarakkaan kiinnitettävät mustekalat. Julle lainasi reissulle isänsä fillaria ja laukkuja. Tavoitteena oli, että selkään ei tarvitsisi ottaa mitään, eli kaikki tavarat pakattaisiin pyörään. En ollut ikinä aiemmin käyttänyt tarakka- tai runkolaukkuja, ja yllätyinkin pakatessa, miten kivasti tavaraa livahti laukkujen syövereihin. Kuorman tasapainottamisessa jäi tosin vielä rutkasti parannettavaa.
Pyöräilyreitti Läntistä Kuninkaantietä kohti Turkua
Suunnitelmana oli lähteä liikkeelle maanantaina ja saapua Turkuun torstai-iltana. Ajaisimme neljä päivää yöpyen ensimmäiset kolme yötä teltassa. Päiville tulisi ajoa noin 50–70 km. Turusta olimme varanneet to-pe -yöksi airbnb-majoituksen odottamaan saunoineen. Paluumatka taittuisi ravintolavaunussa kahdessa tunnissa.
Reittimme kulkisi osittain Läntistä Kuninkaantietä, osittain ”omia polkuja”. Olin katsellut meille valmiiksi alustavan koukeron kartalle. Yhteinen matkamme alkaisi Tapiolasta, jonne Julle polki Töölöstä.
1 ajopäivä: Tapiolan urheilupuisto – Espoon rantaraittia Kirkkonummelle – itäistä kuninkaantietä tielle 51 – Kocksbyntie – Kopparnäsintie – Kopparnäsin ulkoilualue.
2 ajopäivä: Kopparnäsintietä takaisin tielle 51 – Innanbäckintie – Inkoo – Fagervik – tietä 1050 tielle 25 – Tammisaari – Västerbyn ulkoilualue.
3 ajopäivä: tietä 52 Perniön ABC:lle – Matilda – Teijon kansallispuisto.
4 ajopäivä: Teijon kansallispuistosta Saloon – vanhaa Turuntietä 110 Turkuun.
5 päivä: junalla kotiin.
Kurvailimme Espoon rantaraitille ja haimme tuntumaa pyöriin. Alla oli tuoreet jalat ja pakarat ja tuntui, että painavan lastin kanssa oli yllättävänkin helppo polkea. Enpä osannut aavistaa, mitä ankkakävelyä muutaman päivän päästä käveltäisiin.
Keli vaihteli aurinkoisesta pilviseen, ja saimme ensimmäisen sadekuuron niskaan Kirkkonummella. Pysähdyimme kauppaan, josta ostimme illaksi ruoat ja virvokkeet. Olin katsonut kartasta, että Kopparnäsissa on kaivo, joten emme ostaneet isoja vesivarantoja mukaan kaupasta.
Kirkkonummen jälkeen jouduimme ajamaan hetken tietä 51, joka on Inkooseen menevä kantatie. Nopeustaso on tiellä 80 km/h, eikä vilkkaan tien varressa polkeminen maistunut pikkuteiden jälkeen. Pääsimme kuitenkin aika nopeasti Kopparnäsiin menevälle hiekkatielle, missä pystyi hellittämään puristamista.
Saavuimme Kopparnäsin niemeen ja olimme molemmat reissun jännittämisestä, pakkaamisesta ja matkanteosta niin väsyneitä, että valitsimme leiripaikan siltä seisomalta. Teltta pystyyn ja liukastellen mereen pesulle. Vaikka paikka oli nätti, ei se soveltunut uimiseen isojen rantakivien ja matalan rannan takia. Pientä säätöä aiheutti myös juomaveden saaminen, sillä kaivossa oli lappu veden heikosta laadusta. Keittohommiksi meni siis. Kokkailimme ruoat ja päivystimme kalliolla vielä hetken sääennustuksen lupaamaa sadetta. Kohina lähestyi, mikä oli meille merkki siirtymisestä teltan suojiin.
2. pyöräilypäivä: Kopparnäs - Tammisaari
Pieni ruosteenmaku suussa availimme silmiämme toiseen päivään. Korvissa kuului meren kohina, lokkien huuto ja – viikate. Niemeen teltan lähettyville oli kerääntynyt joukko ihmisiä huomioliivit päällä haravoimaan ja niittämään ruohoalueita viikatteilla. Ennen kuin näimme tätä ryhmää ja tajusimme mistä on kyse, oli lähestyvää viikatteen ääntä mielenkiintoista kuunnella teltan sisällä.
Rullailimme vuoroin hiekkateitä ja vuoroin asfalttia ja pidimme seuraavan tauon Inkoon satamassa, jossa livoimme jäätelöt ja täytimme vesipullot. Katselimme myös ihmisten puuhastelua veneidensä kimpussa. Siinä missä könysin itse hikiset vaipat housuissa (pyöräilyboxerit) tangon päälle, ottivat kaverit vieressä skumppaa kymmenmetrisen veneen perällä. On se väärin. Ei vaan, valintojen maailma. Vaipat satulaan ja takaisin tielle.
Pyörä kulki hyvin, keli oli mukavan lämmin ja pikkutiet idyllisiä. Isommalla tiellä rekan humahtaessa ohi tuli mieleen, että sivupeili olisi pyörässä aika kätevä. Siitä tuleekin varma ostos, jos seuraava pyöräreissu joskus tehdään. Kahvitauko ja kahvion isoin sämpylä naamaan. Tuntui, että ruoka palaa heti seuraavaan ylämäkeen. Pähkinäpussista tuli kyllä tällä reissulla luottokaveri.
Västerbyn ulkoilualue: Västerby Storträsket
Saavuimme noin kuuden aikaan illalla Tammisaareen. Julle muisteli, että satamassa on hyvä ravintola, Pub Niska. Laskettelimme alas satamaan ja kas, koko satama oli täynnä ihmisiä. Markkinathan siellä oli menossa. Niskaan oli tunnin varausjono, ja vaikka paikka näytti oluthanoineen todella hyvältä, emme jaksaneet odotella. Vaapuimme pyörien kanssa takaisin keskustaan ja valitsimme ruokapaikaksi matkamiehen keitaan, Kotipizzan. Ai että miten hyvältä tuntui upottaa hampaat rasvaiseen Quattroon. Päässä ei tainnut liikkua ainakaan varttiin mitään muuta kuin leuat ja hampaat.
Tsekkasin ennen reissua, että Tammisaaren keskustasta ei ole pitkä matka Västerbyn ulkoilualueelle, jossa voi hyvin telttailla. Alue on lisäksi sopivasti matkanvarrella, joten kohde oli optimi. Valitsin kartalta summanmutikassa järven, jonka rannalle merkitylle telttailualueelle leiriytyisimme. Tuuria taas – Västerby Storträsket osoittautui oikeaksi helmeksi! Pistimme uinnilla ja venyttelyillä henkilökohtaisen huollon käyntiin ja virittelimme leirin. Nivusissa ja pakaroissa tuntui jo hyvin, että “jotain on tehty”, ja kroppa oli muutenkin niin väsynyt, että uni tuli kertalaakista.
3. pyöräilypäivä: Tammisaari - Teijon kansallispuisto
Tähän aamuun heräsin varhain ja hyvin nukuttu yö takana. Nousin ulos teltasta, venyttelin ja vilkaisin puhelimesta kelloa. Julle oli laittanut neljän aikaan yöllä Whatsapp -ääniviestin, ja ihmettelin, että mistä moinen. Kuuntelin äänileikkeen – ja ei vitsi. Olin puhunut unissani jotain, mikä kuulosti ihan konduktöörin kuulutukselta. Mitään et saanu selvää, mutta paljon oli asiaa. 
Painelin aamu-uinnille ja puuron tekoon. Oli tosi hieno hetki istua aamuauringossa ja fiilistellä sekä luontoa että meneillään olevaa reissua. Aamun happymealiksi valmistui puuroa, marjoja ja vuolukanaa – sekaisin.
Kurvailimme puiston halki kantatielle 52. Matka joutui asfaltilla sutjakasti ja kaikki muu oli kunnossa, paitsi takapuoli. Se tuli satulassa niin helläksi, että alamäissä joutui nousemaan seisomaan, jotta kipua ei tuntuisi. Poljimme tasaisella vauhdilla ja pienillä lepotauoilla Perniön ABC:lle, jossa söimme buffalounaan. Ja kuten minulle on sattunut reissuilla liian monta kertaa aiemminkin, seurasi lepotaukoa suunnistusvirhe. Jotenkin sitä on niin tohkeissaan taas jatkamaan matkaa, että ei kiinnitä reittivalintoihin riittävästi huomiota.
Mathildedal
Ajoimme harhaan hiekkatielle, joka vei meidät lopulta lähes täysin kinttupolulle. Tiesin kuitenkin, että suunta Matildaan on jokseenkin oikea, ja jatkoimme matkaa metsässä. Lopulta pääsimme rämpimisen jälkeen kylille ihmisten ilmoille. Kurvasimme Matildan satamaan, jossa oli ravintoloita ja vilinää. Juodakko oluet vai eikö juoda, siinäpä vasta ei pulmaa.
Oluen valuessa reisiin puimme suunnitelmaamme. Päätöksenä oli vierailla kaupassa ja ajaa mahdollisimman lähelle puistoon yöksi. Tätä suunnitelmaa kesti kaksi minuuttia. Toisia oluita Ruukin Krouvissa tilatessamme kertoi tarjoilija, että Matildassa ei ole kauppaa. Siispä reisille pieni ylläri ja pyörät ajoon. Suunnaksi n. 7 km päässä oleva Teijon kyläkauppa.
Poimimme koriin lihapullia, pastaa ja kaikenlaista, minkä voi valmistaa nopeasti. Kauppa oli kyläkaupalle tunnusomaisen pieni ja sympaattinen. Joku tassutteli hyllyjen välissä paljain jaloin, joku jauhoi kuulumisia kauppiaan kanssa. Jatkoimme muovikassit pyörien sarvissa Kirjakkalaan, josta puikkasimme Teijon kansallispuiston pohjoisosaan. Leiriytymispaikaksi löysimme Hamarijärven leiripaikan, joka osoittautui oivaksi paikaksi.
Majoitustoimenpiteet noudattivat jo tuttua kaavaa. Uimaan, venyttelyt, kokkailut, päivän läpikäyntiä, vähän katsetta huomiseen, unille.
Muuten hyvä, paitsi että berberiä jomotti niin, että selällä makuusta ei meinannut tulla mitään. Pyörin ja hyörin ja päästin makuualustasta vielä lisää ilmaa pois, jotta vajoaisin patjalle pehmeästi. Pikkuhiljaa alkoi lyhty sammumaan.
4. pyöräilypäivä: Teijon kansallispuisto - Turku
Asuimme Jullen kanssa opiskeluaikana Jyväskylässä kimppakämpässä ja mietin jo silloin, että kaverilla täytyy olla jotain ongelmia makuaistin kanssa. Aamupalalla lautaselle kasaantui nimittäin taas sen näköinen läjä, että siinä olisi sokkotestissä ihmettelemistä.
Vaikka tuntui, että jalat olivat vielä hyytelöä polkemisesta, ampaisimme viimeiseen pyöräilypäivään kuin pienet oravat. Tässä vaiheessa tuntui, että ihan sama mitä ojavettä matkalla joutuu juomaan tai hitsaako perse, perille päästään.
70 km reittimme kulki ensin Halikon ABC:lle ja sieltä tielle 110 ja kohti Turkua. Matkalla oli paljon peltoja ja metsää, ja rahka muhi edessäni menevän pyöräilijän vatsassa uhkaavasti. Vaikka imussa oli helpompi polkea, en uskaltanut jäädä kaasuhälytykseen pitkäksi aikaa, vaan poljin mieluummin keulilla. Viimeistään tässä vaiheessa reissuntekoa oli todettava, että huomioliivit pyörien perässä ajoivat asiansa. Pari autoilijaa nostikin peukalon asiaan liittyen, tai sitten vain vittuilivat ennen siintävää ylämäkeä.
Olo oli mahtava, kun lopulta pääsimme perille Turusta varatun Airbnb -asunnon pihaan. Hassua sinänsä, että telttamajoituksen rutiineihin oli jo tottunut niin hyvin, että laukkujen ja muiden kamojen levittäminen piharakennukseen tuntui jotenkin “väärältä”. Pari pitkää karhua ja sauna palauttivat kuitenkin maan pinnalle: onneksi ei tarvitse nyt säätää teltan kanssa. Reissu olikin käytännössä paketissa, enää seuraavan päivän junamatka kotiin. Jaksoimme nohevina vielä tehdä venyttelyt ja pakkailla kamoja varhaista aamuherätystä varten. Totuus on, että valvoimme aamuviiteen ja sammuimme terassille. Ei vaan, uni tuli tänäkin iltana varhain.
Jälkipuinti
Tämä reissu jää mieleen kokemuksena, josta voin ammentaa itseluottamusta, kun seuraavan kerran lähden ”kylmiltäni” reissun päälle. Sen verran kehnosti valmistauduin, mutta selvisin kuitenkin hyvin. Tuumasimme Jullen kanssa yksissä päin, että reissussa olisi saanut olla huomattavasti enemmän leirielämää ja joutenoloa. Nyt päivät menivät polkiessa ja tekeminen lipsahti kyllä suorittamiseksi. Olemme molemmat OK-kuntoisia kavereita, mutta haukkasimme kyllä neljälle päivälle liian ison palan.
Ehkä optimistinen reittisuunnitelma ja aikataulu johtuivat osin siitä, että minun oli vaikea hahmottaa etukäteen, kuinka pitkä siivu telttakamoilla varustetulla fillarilla kannattaa päivässä ajaa. Lueskelin ennen reissua ihmisten kommentteja netistä, ja siinä missä osa vetää maantiefillarilla saman matkan päivässä, käyttää osa siihen selvästi enemmän aikaa. Toki matkantekoon vaikuttaa tuhat asiaa, kuten lähtötaso, päivän kunto, varusteet ja sen sellaiset. Kokenut kettu olisi ehkä evästänyt, että tee ensin samalla lastilla päiväreissu, ja suunnittele vasta sitten Turun valloitus.
Kaikesta tästä piiskan heiluttamisesta huolimatta reissu oli aivan mahtava. Se sisälsi hienoja maisemia, kivaa yhdessäoloa, seikkailuhenkeä, paljon valpasta mieltä, naurua ja onnistumisia. Juuri sitä, minkä takia lähdimme matkaan ja mitä tulee eniten muisteltua. Kiitos Juliukselle reissuseurasta!
Muutamia havaintoja vielä reissulta:
- satulan pitää olla itselle ja reissuun sopiva
- taustapeili ja huomioliivit tarakalla loivat turvaa maanteillä
- 50km päivässä on maksimi, jos polkee täyslastilla
- tarkastele reitin korkeuskäyriä ennen polkemista
- vesihuolto on aivan MUST. Jatkossa otan varuiksi esim. vedenpuhdistustabletteja mukaan ja netistä voisi tsekata kaivojen tarkemman tilanteen.
