Ennakkotunnelmat
Keväälle oli kiikarissa pidempi vaellus Etelä-Suomessa ja Hämeen Ilvesreitti sopi tähän tarkoitukseen mainiosti. Tein patikoinnin Hämeenlinnasta Liesjärven kansallispuiston lähelle, ja matkaa kertyi n. 80km.
Hämeen Ilvesreitillä on yhteensä mittaa noin 250km ja sen reitistöstä pystyy rakentamaan eri pituisia reittejä. Reitin tunnetuimmat kohteet taitavat olla Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistot, muuten reitistö koostuu pitkälti eri virkistysalueiden reiteistä.
Jotkut Ilvesreitin polut ovat mulle tuttuja viikonloppuretkiltä, mutta nyt kävelin itselle uusia reittejä. Liikuin vaelluksen päätepisteisiin ja sieltä pois julkisilla, eli nyt tuli testattua myös sitä, miten pk-seudulta pääsee Ilvesreitille ilman autoa. Kerron tästä ja muista kokemuksista tarinan edetessä. Laitan myös loppuun yhteenvedon, johon vinkkaan asioita, joita kannattaa tällä reitillä huomioida.
Vaellus alkoi Hämeenlinnasta ja päättyi lähelle Liesjärven kansallispuistoa 2-tien varteen. Yöpymispaikat keltaisella. Kartan alkuperäinen lähde: Strava.
1. päivä: Hämeenlinna - Renko (22km)
Aloitin reissun torstaiaamuna matkustamalla Helsingistä junalla Hämeenlinnaan. Otin Hämeenlinnan rautatieasemalta bussin ja siirryin sillä lähelle Ilvesreittiä. Päivä oli puolipilvinen, vähän viileä, mutta sadetta ei ollut tiedossa. Seuraaviksi päiviksi oli luvattu mukavaa yli 20 asteen lämpöä.
Otin tavoitteeksi päästä Rengon seudulle ensimmäiseksi yöksi eli matkaa oli edessä n. 20km. Tuleville neljälle päivälle tulisi kilometrejä mun kokemukseen nähden aika paljon, joten yritin kuulostella voimia parhaani mukaan. Nyt reissun alussa olo oli kuitenkin innokas ja jalka nousi kevyesti.
Matkaan!
Reitti on merkitty maastoon selkeästi.
Polttopuita ei ollut eikä paikkaa, josta ottaa vettä. Tänne täytyy kantaa kaikki mukanaan.
Pitkämäen kota ja Katiskosken laavu
Ensimmäisenä taukopaikkana vastaan tuli Pitkämäen kota. Kota on isohko ja hyvässä kunnossa. Sen pihalla on nuotiopaikka, puuliiteri ja huussi. Polttopuita ei ollut eikä paikkaa, josta ottaa vettä. Tänne täytyy kantaa kaikki mukanaan.
Matka jatkui erittäin hyvin merkattua reittiä. Ilvesreitin tätä osuutta on helppo kävellä, sillä maasto on melko tasaista ja reitillä on helppo pysyä. Reitillä ei ollut tähän mennessä lisäkseni ketään muita, mihin varmaan vaikutti se, että nyt oli torstai.
Taivallusta hämäläisessä korpimaisemassa.
Seuraavan tauon pidin Katiskosken laavulla. Laavulle joutuu poikkeamaan 1km varsinaiselta reitiltä eikä laavu ole maisemiltaan juuri poikkeamisen arvoinen. Laavun edestä menee metsäautotie, jonka toisella puolella on rähjäinen lato, joten pihapiiri on aika levoton. Laavulta ei myöskään voi jatkaa Ilvesreittiä eli on palattava takaisin samaa 1km polkua, jota on tullut.
Reitti ylittää seuraavaksi Jokilanjoen ja jatkuu lyhyen autotiepätkän jälkeen taas metsään. Tässä vaiheessa reissua aloin huomaamaan, miten paljon enemmän yksin reissatessa kiinnittää huomiota luontoon. Kavereiden kanssa on kiva retkeillä, mutta siinä tulee helposti käveltyä jonossa ja juteltua kaikenlaista. Siinä ei huomaa, mitä ympärillä tapahtuu. Nyt sitä kuunteli ja katseli lintuja ja muita eläimiä eri tavalla. Metsässä oli paljon elämää ja sitä oli mukava seurata.
Katiskosken laavun pihapiiriä.
Reitti kurvailee aukiolta korpeen ja taas takaisin
Suovesi muuttui juomakelpoiseksi, ja kulauttelin vettä pari pullollista.
Hienisuo ja Heinisuon laavu
Metsäpolkujen jälkeen reitti tuo eteen Heinisuon, jonka pääsee osittain ylittämään pitkospuita pitkin. Suo tuoksui nenään hyvältä ja oli mukava tulla metsästä hetkeksi aukeaan suomaisemaan.
Pitkospuiden jälkeen reitti jatkuu metsässä Heinisuon vierttä, kunnes se kääntyy taas syvemmälle metsään. Tässä kohtaa maastosta erottuu toinen polku, joka vie suon laitaan Heinisuon laavulle. Laavulla olevassa opasteessa lukee, että laavu on partiolaisten ylläpitämä. Laavulla on nuotiopaikka, mutta ei polttopuita eikä huussia. Edessä aukeavasta suosta saa vettä, mutta se on – no, suovettä.
Käytän itse filtteripulloa vedenpuhdistukseen ja pistin pullon kunnon testiin. Suovesi muuttui juomakelpoiseksi, ja kulauttelin vettä pari pullollista. Ei tullut reissun aikana eikä sen jälkeen vatsanväänteitä.
Filtteripullo puhdistaa suoveden juomakelpoiseksi.
Olin miettinyt päivän päätepisteeksi Rengossa sijaitsevaa Rapalammia, mutta päätin leiriytyä jo vähän ennen Lepomäen ensimmäistä asutusta. Tarvitsin leiriä varten vain juomavettä, joten pistin leirin virtaavan ojan viereen noin 100m pois reitiltä.
Ensimmäinen vaelluspäivä on aina vähän hakemista – rinkka painaa ja tuntuu oudolta tupsahtaa kaupungista metsään. Hyvin meni kuitenkin aloitus. Peseydyin ojan vedellä, tein ruoat ja hyppäsin riippariin. Korvatulpat oli onneksi mukana, koska mustarastailla ja kumppaneilla oli meininki päällä.
2. päivä: Renko - Pääjärvi (26km)
Nukuin yöllä katkonaisesti ja sain kunnolla unta vasta aamun tunteina. Unta riitti sen jälkeen yhteentoista, minkä jälkeen piti laittaa vipinää aamutoimiin. Päivä oli jälleen aurinkoinen. Toukokuu on mahtavaa aikaa retkeillä, koska lämpötilat on miellyttäviä, eikä ole vielä hyttysiä ja paarmoja pörräämässä. Pian kävelyn jälkeen tuli vastaan Rapalammi, joka näytti varsinkin telttailuun otolliselta paikalta.
Soitin reissun jälkeen Metsähallitukseen ja kyselin, että sattuisiko Rapalammin olemaan heidän maita. Ei ollut eli ohjeistivat telttailun suhteen käyttämään omaa vastuullista harkintaa. Telttailu on siis OK jokamiehenoikeuksin, kunhan huolehtii ettei turmele luontoa ja katsoo leiripaikan riittävälle etäisyydelle asutuksesta.
Rapalammi. Tässä olisi aika hyvin tilaa teltailla. Lähin asutus oli tästä kuvasta vasemmalla ylhäällä mäen päällä.
Jälleen osoitus Hämeen Ilvesreitin erinomaisesta opastuksesta. Talvellakin retkeilijä käytännössä talutetaan väljemmille vesille.
Tuntui, että reissu oli päässyt nyt kunnolla käyntiin.
Ruokojärvi
Rapalammen jälkeen kiivetään Rautavuorelle, kävellään tovi hiekkatietä, ohitetaan muutamia taloja ja peltoja ja palataan taas lehtometsään. Ilvesreitin varrella on tehty aika paljon metsätöitä ja reitti kulkee useassa kohtaa avohakkuuaukean poikki. Reitti on silti hyvin nähtävissä – pitää vain etsiä silmällä tolppa, johon on merkattu keltainen täplä.
Korpitaipaleen jälkeen saavuin Ruokojärvelle, jossa heitin rinkkaa pois ja huuhtelin kasvoja. Aurinko oli lämmittänyt selän märäksi ja shortseilla ja t-paidalla tarkeni helposti. Retkeilyssä oli kesäinen fiilis. Kaikki oli mennyt tähän mennessä hyvin ja tuntui, että reissu oli päässyt nyt kunnolla käyntiin. Olin ottanut pitkävartiset vaelluskengät tälle reissulle, ja vaikka ne olivat helvetin kuumat, olin valintaan tyytyväinen. Niillä pystyi astumaan mihin vaan ja ne tukivat nilkkaa hyvin.
Avohakkuualueilla sai katsoa opasteita vähän tarkemmin.
Hämeen Härkätien vanhoja rakennuksia.
Saapuminen Pääjärvelle
Ennen Pääjärveä tulee vielä vastaan Pitkäjärven tienoo, jonka kohdalla on perinnetietoa Hämeen Härkätien historiasta. “Rikkaat ratsastivat tai matkustivat vaunuissaan, mutta tavallinen rahvas tervasi jalkapohjansa ja käveli. Matkaevääksi pakattiin mämmiä, voita ja hapankalaa”. Tavallaanhan tässä yhdistyi mulla molemmat – VR:n vaunut vei kohteeseen, muu matka joutui jalan. Kengät ja eväät oli ehkä nyt paremmat.
Pääjärvelle saapuessa olin puhki. Jalkoja väsytti ja maha huusi. Kävin samantien uimassa ja aloin tekemään ruokaa. Lähistöllä oli yksi muu retkeilijä riipparissaan, muuten järvellä oli hiljaista. Kello läheni iltaseiskaa ja katselin itsekin riipparille paikkaa. Nyt tuntui, että unta ei tarvitsisi kauaa odotella.
Pääjärven nuotiopaikka.
Yöperho on koteloitunut.
3. päivä: Pääjärvi - Kivijärvi (20km)
Pääjärvi toimii tällä koko reitillä selkeänä vedenjakajana reitin luonteen osalta. Siinä missä tallustin ekat kaksi päivää lähes yksin, alkoi Pääjärven jälkeen näkyä ihmisiä enemmän. Reitin varrella oli nyt myös huomattavasti enemmän järviä, mikä osin selittääkin mökkeilijöiden ja retkeilijöiden määrää. Moni retkeilijöistä oli selvästi päiväretkellä kiertäen esim. Iso-Melkutinta.
Tästä kolmannesta päivästä jäi keskeisimpinä mieleen lentokoneen surina ja mahtava Kivijärven laavupaikka. Reitti kulkee aivan Räyskälän lentokentän vierestä ja taivaalta alkoi kuulua koneiden ääniä jo kaukaa ennen kenttää. Koneita katsellessa tuli todella muurahaisen olo vaeltaa yksin polkuja metsässä. Koneiden ääni kuului vielä pitkään lentokentän ohittamisen jälkeen.
Mikäs tällaisessa metsikössä vaeltaessa.
Näkymää Kivijärvelle.
Valinta osui napakymppiin, paikka on täydellinen.
Kivijärven laavupaikka muodostui päivän päätepisteeksi arpapelillä. Yritin katsella kartasta sopivaa paikkaa, johon ei olisi liian pitkä matka Pääjärveltä, mutta joka olisi tarpeeksi lähellä 2-tietä, jonne pitäisi jaksaa kävellä seuraavana päivänä. Valinta osui napakymppiin, paikka on täydellinen.
Laavu sijaitsee aivan veden lähellä, mikä luo paikalle hienon tunnelman. Paikalta löytyy myös huussi sekä puuvaja, jossa oli puita reilusti. Mulla jäi metsäpalovaroituksen takia tulet tekemättä, mutta vinkkinä tämä.
Pistin taas tutut toimet käyntiin eli pulahdus järveen ja sieltä illallispöytään. Tein vielä vähän lisätunnelmaa kaivamalla rinkasta matkaradion ja istahdin sen kanssa laiturin nokkaan. Aurinko teki hidasta laskua ja kuikka pisti kauempaa ilmoille kantavan soidinäänen. Siinä oli Suomi-idylliä kerrakseen.
Kivijärven laavu.
Laiturin nokassa.
4. päivä: Kivijärvi - Ravintola Loukku 2-tien varressa (13km)
Tämä viimeisen päivän siirtymä ei itseasiassa mene ihan Liesjärven kansallispuistoon asti, sillä kävelin Kivijärveltä lähes suorinta reittiä 2-varteen. Reittiä kyllä pääsee Liesjärvelle, mutta tein aikataulupaineesta erilaisen ratkaisun. Kävelin osittain Ilvesreittiä ja osittain autotien vartta ja lopetin kävelyn Loukku -nimisen ravintolan pihaan. Ravintola sijaitsee ihan 2-tien varressa ja sen edessä on bussipysäkki, josta nappasin bussin etelään.
Jälkipuinti
Suosittelen Ilvesreittiä kovasti! Se tarjoaa mahdolliseen tehdä pitempikin vaellus hämäläisessä metsä- ja järvimaisemassa.
Reitti on merkattu erittäin hyvin maastoon ja sitä on vähäisten korkeuserojen takia helppo kävellä. Ilvesreittiä voi mennä kävellen, pyöräillen tai talvella hiihtäen – riippuu vähän minkälaisen reissun haluaa rakentaa. Hämeen ulkoilukartasta voi tarkistaa missä menee esim. maastopyöräreittejä.
Ilvesreitillä on myös mukavasti tulenteko- ja levähdyspaikkoja, joskin niissä kaikissa ei ole polttopuita eikä vedenottopaikkaa. Reitin osuudet ovat pääasiassa Metsähallituksen sekä Hämeenlinnan ja muiden alueen kuntien ylläpitämiä.
